
Elämän syvä tarkoitus - ajassamme sivuutettu
Kirja käsittelee henkiseen kehitykseen liittyviä keskeisimpiä, mutta ajassamme sivuutettuja aiheita elämästä ja sen tarkoituksesta. Myös kristinuskon mysteerien kuin idän vedantafilosofian ja henkisten traditioiden opetusten syvemmät ulottuvuudet ja merkitykset - toinen toisiaan täydentävinä, universaalin uskonnon eri osa-alueina - avautuvat kirjassa ajanmukaisella ja nykyihmisen älylliseen kehitystasoon soveltuvalla tavalla.
Parhaimmillaan tämä kirja auttaa ajassamme lisääntyvien eksistentiaalisten ja elämän mielekkyyden tunteiseen liittyvien kriisien ratkaisemisessa antamalla syvällisen perustan elämän ja ihmiskunnan taustalla vaikuttavasta jumalallisesta tarkoituksesta. Kirjan viesti on, että ihmiset eivät voi etääntyä elämän perimmäisestä tarkoituksesta ja siihen liittyvästä avoimesta ja rohkeasta etsimisestä ja päätyä tyydyttämään vain materialistisia ja pinnallisia tarpeitaan menettämättä aitoa ihmisyyttään ja hyväenteisen tulevaisuuden mahdollisuutta. Tästä elämän varsinaisesta tarkoituksesta vieraantuminen näkyy ajassamme jo mitä moninaisempina ongelmina, vaikeuksina ja ahdinkoina.
Matti Ylén (synt. 1968) on henkisen itseoivalluksen saavuttanut, niin kutsuttu valaistunut henkilö, jolla on myös laaja-alainen perehtyneisyys maailman uskontoihin ja henkisiin traditioihin sekä vankka länsimaisen tieteen koulutus- ja ammattitausta. Hän on myös työskennellyt kliinisenä psykologina n. 15 vuotta. Kotisivut: www.mattiylen.com
- Författare
- Matti Ylén
- ISBN
- 9789526980522
- Språk
- Finska
- Vikt
- 340 gram
- Utgivningsdatum
- 2022-08-15
- Förlag
- Agape
- Sidor
- 224
