Gå direkt till innehållet
Autoalan koulutuksen tarve, synty ja vakiintuminen
Spara

Autoalan koulutuksen tarve, synty ja vakiintuminen

Författare:
inbunden, 2019
Finska
Lägsta pris på PriceRunner
Tarve koko Suomen autoalan koulutuksen historian kirjoittamiselle nousi esille Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n (SATL ry) piirissä vuoden 2015 lopulla. Tiedossa oli, että SATL ja sen jäsenkunta ovat vuosien saatossa merkittävällä tavalla vaikuttaneet autoalan osaamisen ja tietämyksen lisäämiseen maassamme. SATL on myös jo pidemmän aikaa kerännyt haastattelemalla talteen autoalan kehitykseen vaikuttanutta tietoa, jota nyt halutaan saada laajan, alasta kiinnostuneen lukijakunnan käyttöön.

Ajoneuvotekniikka on kehittynyt sen historian aikana paljon. Alusta asti ajoneuvojen suunnittelu, valmistaminen, korjaaminen, huoltaminen, käyttö ja käyttökelpoisuuden valvonta ovat vaatineet eritasoista koulutusta lähtien perustason ammatillisesta koulutuksesta ja jatkuen yliopistojen insinööritieteisiin saakka.

Autoalan koulutuksen historia on kuitenkin suurimmalta osaltaan ammatin ohessa tapahtuvan koulutuksen, ammattikouluissa, teknillisissä kouluissa ja opistoissa sekä korkeakouluissa annetun teoreettisen ja käytännöllisen opetuksen, sekä vapaan kurssitoiminnan tarina.
Undertitel
Vuodet 1900 - 1970 : Kun hevosvoimat syrjäyttivät hevosen
Författare
Panu Nykänen
ISBN
9789519155494
Språk
Finska
Vikt
616 gram
Utgivningsdatum
2019-01-01
Sidor
251