
Amatööri
Tarinan ajalliset ja maantieteelliset kehykset ovat talvisodassa ja jatkosodan loppuvaiheissa kovia kokeneen ”Rajamaan” pitäjän ja sen pohjoisten kylien oloissa 1940- ja 50-luvuilla.
Sodissa pahasti runneltu mutta maineikkaasti selvinnyt pitäjä ei suostu jämähtämään raunioilleen: se jälleenrakentaa muutamassa vuodessa kaikki sodissa tuhoutuneet kodit, koulut, kaupat ja muut välttämättä tarvittavat rakennukset sekä kulkureitit siltoineen - ja käynnistää sen kaiken ohella myös määrätietoisen ”sivistysvajeiden” täyttämisen.
Sivistämishaasteen toteutumista seuraillaan pääasiassa tuolloin 6-17-vuotiaiden poikien näkökulmista ja heistä yhden - omien sanojensa mukaan ”ehkä kirjoitusripulia potevan” Erkin - muistelusten ja muistiinpanojen kautta.
Yhteiskuntatieteiden tohtori ja kunnallisoikeuden dosentti Toivo Pihlajaniemi teki pääosan työurastaan virkamiehenä sisäasiainministeriössä. Hän oli nuoruusvuosinaan aktiivinen osallistuja ja on kirjoittanut koko elämänsä ajan paljon ja monenlaista, mutta esikoisromaaniinsa ehti vasta eläkepäivinään. Vuonna 1943 Suomussalmella syntynyt Toivo Pihlajaniemi asuu suurimman osan vuodesta Tuusulassa ja viettää edelleen aikaansa myös lapsuutensa maisemissa synnyinkunnassaan.
- Författare
- Toivo Pihlajaniemi
- ISBN
- 9789523152885
- Språk
- Finska
- Vikt
- 388 gram
- Utgivningsdatum
- 2017-01-01
- Förlag
- AtrainNord
- Sidor
- 235
