Ajatuksia isästä

"Päätin, ettei ole rakkautta, ei ystävyyttä eikä Jumalaa. Kaikki on kemiaa ja satua. Elämällä ei ole tarkoitusta. Jaksaakseen ihmisten on keksittävä mitä tahansa, mihin uskoa. Koska en uskonut yhtään mihinkään, olin mielestäni rehellisempi ja älykkäämpi kuin muut. Minusta ei ikinä tulisi alkoholistia tai kristittyä enkä tappaisi itseäni, vaikka koko elämäni olisi pelkkää kärsimystä. Kysymys on tahdon voimasta. Soitin selloa lohduttaakseni ihmisiä tässä turhassa ja toivottomassa elämässä."

Seppo Eirola oli kolmekymmentä vuotta elämästään vannoutunut ateisti. Sitten Jumala otti hänet puhutteluun antamalla hänelle "liikaa" kiitollisuudenaiheita: "Olin rakentanut ja aseistanut valloittamattoman bunkkerin, johon Jumala lähetti satatuhatta maailman kauneinta perhosta. Antauduin heti."

Tässä kirjassa on välähdyksiä Seppo Eirolan elämän merkittävistä käänteistä ja ratkaisevista vaiheista. "Isäni isä ei onnistunut elämässään. Minun isäni päätti onnistua, hänellä oli haave, suunnitelma ja päämäärä, joita kohti hän itseään säästämättä kulki. Minullakin oli osa hänen haaveessaan: minun oli tarkoitus jatkaa hänen työtään. Hän saavutti päämääränsä ja toteutti haaveensa, mutta elämä ei mennyt niin kuin hän oli suunnitellut."

Seppo Eirolan oma kokemus antaa pontta hänen sanoilleen, kun hän vakuuttaa: Jeesus ei ensin odota meiltä parannuksentekoa, vaan saamme tulla roistoina kotiin Isän luo. Voimme oppia tuntemaan Isän läheisesti.