Tyttö ja naakkapuu

Muisto ei koskaan lopu.

Tyttö ja naakkapuu kuvaa keskittyneesti lapsen elämän käännekohtaa, isän kuoleman aiheuttamia väistämättömiä muutoksia. Pienen tytön tunteet ja ajatukset kuljettavat hienoviritteistä kertomusta sisäisenä puheena: lapsi miettii elämänsä sattumuksia rautatieaseman isojen naakkapuiden alla äidin ostaessa matkalippuja uuteen paikkaan. Kun naakat yhtäkkiä lähtevät lentoon ja katoavat näkymättömiin, tyttö tietää, miltä puista tuntuu. Muistot isästä nousevat silmien eteen kuviksi.

Kristiina Louhen kuvissa nämä muistot lentävät, tuoksuvat, maistuvat. Niissä huokuu sama intensiivinen voima kuin Riitta Jalosen tekstissä: pienistä hetkistä muodostuva suuri ja ainutlaatuinen kokonaisuus. Lapsuuden taikamaailma, jossa ilo ja suru ovat yhtä aikaa läsnä.