Gå direkt till innehållet
Maalaispoika Ikaalisista: Näin sen näin ja koin - elämäni
Maalaispoika Ikaalisista: Näin sen näin ja koin - elämäni
Spara

Maalaispoika Ikaalisista: Näin sen näin ja koin - elämäni

Lägsta pris på PriceRunner
Läs i vår app eller ladda ned
Seppo Sisättö Maalaispoika Ikaalisista Maalaispoika Ikaalisista kertoo Seppo Sisätön elämästä 75 vuoden ajalta. Se alkaa ajasta, jolloin toinen maailmansota oli juuri päättynyt ja se jatkuu seuraavaan maailmansotaan - taisteluun koronavirusta vastaan - saakka. Kirja on kertomus vaiherikkaista käänteistä, jotka tekivät toimittajana aloittaneesta maalaispojasta valtiotieteen tohtorin. viestinnän dosentin ja asiantuntijan. Jo 1950-luvun lopulla hän unelmoi Yleisradion monopolin murtamisesta, jota hän oli kaksikymmentä vuotta myöhemmin toteuttamassa. Taistelu MTV:n uutisista oli hänelle viiden vuoden korkeakoulu poliittisesta vaikuttamisesta. Sitä seurasi menestyksellinen hanke paikallisradioiden saamiseksi Suomeen. Seppo Sisättö työskenteli vuosi johtotehtävissä MTV:ssä ja Aamulehti-yhtymässä. Yrittäjänä hänellä on ollut oma lehti, oma radioasema ja oma alueellinen televisioasema eli Seutu-Uutiset, Radio Kolme ja TV-Tampere. Koulupoikana aloitettu radioamatööriharraste asematunnuksella OH1VR on jatkunut aktiivisesti 60 vuotta. Se johdatti hänet kahdeksikymmeneksi vuodeksi kriisiviestinnän pariin sekä kansainvälisenä vaikuttajana että kotimaisena organisaattorina. Niiden tuloksena syntyi ITU:n Tampere Convention vuonna 1998. Se teki Tampereesta ainoan suomalaisen kaupungin, jolla on YK-järjestelmän sopimus nimissään. Seppo Sisättö on nimetty yhdessä Fred Caten ja Victoria Rubensohnin kanssa sopimuksen isäksi. Hän ideoi ja organisoi myös Turva 2003 harjoituksen, jossa radioamatöörit rakensivat Suomen sähkö- ja tietoliikenneverkoista riippumattoman valtakunnallisen tietoliikenneverkon, jolla oli yhteyspiste maan jokaisessa kunnassa. Viranomaisten kanssa yhteistyössä toteutettuun harjoitukseen osallistui 1200 suomalaista radioamatööriä. Lukijalleen tämä kirja on kurkistus suomalaisen viestintäpolitiikan kulissien taakse.
Författare
Seppo Sisättö
ISBN
9789528091639
Språk
Finska
Utgivningsdatum
2020-09-22
Tillgängliga elektroniska format
  • Epub - Adobe DRM
  • Epub - vattenmärkt
Sidor
224
Läs e-boken här
  • Adlibris app
  • Läsplatta
  • Dator