
Kyllä tästä hyvä soppa tulee
Mikä on Mikin Vintin salaisuus? Alusta saakka panostettiin ohjaajaan. Hänen tuli olla kulloisenkin näytelmän kapteeni, ohjata aloittelevia esiintyjiä ensiaskelista lähtien teatterin tekemisen saloihin ja edellyttää harrastajilta ammattimaisen kypsää sitoutumista harjoitusten aikoihin ym yhteisiin sopimuksiin.
Vuosien mittaan uskallettiin tarttua mitä erilaisimpiin aiheisiin, musiikkidraamasta komediaan ja tragediasta aina vaikeaan farssiin saakka. Kriitikot alkoivat puhua ”Tornion ammattiteatterista”.
Mikin Vintin merkitys Tornion ja koko lähialueen teatteritoiminnassa on vuosi vuodelta kasvanut. Taso on ihastuttanut katsojia ja tukenut tekijöitä yhä parempiin suorituksiin.
Vuosikymmenten mittaan Mikin Vintin lavalla on käynyt useita satoja eri alan osaavia harrastajia, osa heistä on jäänyt pysyviksi esiintyjiksi, suurin osa haihtunut tahoilleen. He kantavat mukanaan Mikin Vintin peräänantamattomuutta, pyrkimystä yhä korkeampiin suorituksiin - ja muistoja yhteisyydestä, joka on yksi ihmisen katoamattomista omaisuuksista.
- Undertitel
- Neljännesvuosisata Mikin Vintin musiikkiteatteria Torniossa
- Författare
- Mirjam Kälkäjä
- Redaktör
- Matti Ylipiessa
- ISBN
- 9789523156937
- Språk
- Finska
- Vikt
- 334 gram
- Utgivningsdatum
- 2024-05-21
- Förlag
- AtrainNord
- Sidor
- 205
