
Ympäristöterveys
Suomen parhaiden asiantuntijoiden laajana yhteistyönä syntynyt, kauttaaltaan ajankohtaistettu Ympäristöterveys-kirjan uusi painos on tarkoitettu kaikille alati muuttuvasta ympäristöstä ja sen terveysvaaroista kiinnostuneille. Etenkin mediasta saa usein käsityksen, että ympäristössämme on tuhansia ja taas tuhansia vaaroja aiheuttavia tekijöitä. Tosiasiassa väestötasolla merkittäviä riskien aiheuttajia on Suomessa vain kourallinen, ja usein samoilla toimenpiteillä voidaan torjua myös monia eri riskejä. Kenenkään ei silti tule joutua harvinaisenkaan riskin kohteeksi.
Maamme nykytilanteen lisäksi kirjassa tarkastellaan historiallista ja tulevaa kehitystä sekä globaalia tilannetta. Vaikka väestönkasvuun ja globaaliin elintason kohoamiseen liittyy merkittäviä ympäristöterveysriskejä, ne voidaan voittaa parantamalla koulutusta, ympäristötietoisuutta, tekniikkaa ja ennakointia. Toimenpiteiden pitää kuitenkin perustua vankkaan tutkimustietoon, ja niille on saatava väestön tuki.
Ympäristöterveys on monien ammatti- ja koulutusalojen yhteinen terveydenhuollon ala. Uudistettu Ympäristöterveys-kirja on rakennettu niin, että se soveltuu oppimateriaaliksi useanlaisiin koulutusohjelmiin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.
- Upplaga
- 2. p
- ISBN
- 9789516567290
- Språk
- Finska
- Vikt
- 665 gram
- Utgivningsdatum
- 1.1.2020
- Förlag
- Duodecim
- Sidor
- 297