
Virsi ja laulu Suomessa
Virsien ja hengellisten laulujen tutkimushankkeessa (2010-2014) selvitettiin virren olemusta, asemaa ja merkitystä 2000-luvun suomalaisessa kulttuurissa ja uskonnollisessa elämässä. Virttä, sen käyttöä ja merkitystä lähestyttiin monitieteisesti erilaisista näkökulmista ja kysymyksenasetteluista käsin.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että virsi on selvärajaisena olemassa vain auktorisoidussa virsikirjakokoelmassa. Muutoin virsi voi olla monenlainen, eri yhteyksissä eri ihmisille erilainen. Virsien ja laulujen tarjoamia merkityksiä luovat laulun lisäksi sen käyttäjät itse, mutta myös ne kontekstit, joissa kyseistä virttä tai laulua on käytetty.
Tutkimushankkeen näkökulmasta virren olemusta koskevan kysymyksen sijasta olennaisemmaksi nousivat kysymykset virren asemasta ja merkityksestä. Kirkollisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa virren asema ja merkitys ratkeaa ensisijaisesti siellä, missä virsiä käytetään. Tässä kirjassa avataan virsien ja hengellisten laulujen merkitystä ja vaikuttavuutta paitsi jumalanpalveluksissa myös esimerkiksi hautaan siunaamisessa, rippikoulussa, yhteislaulutilaisuuksissa ja koulun juhlissa.
- Undertitel
- Tekstit, kokemus ja kasvatus
- Författare
- Veli-Matti Salminen
- Redaktör
- Tapani Innanen
- ISBN
- 9789516933408
- Språk
- Finska
- Vikt
- 862 gram
- Utgivningsdatum
- 2014-01-01
- Sidor
- 468