
Talvisydän
Osmo Mesikämmenen, Repo Rummukaisen, Taivaanlahjan, Anneli Oinosen, Klaus Kurjen ja muiden Nuukanevan asukkaiden yhteiseloon tulee uudenlaista vipinää, kun idästä saapuu jälleen uusi turvapaikkaa hakeva otus. Monin tavoin pätevä ja tarpeellinen muukalainen sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Kauna, kateus, panettelu ja valeuutiset jakavat nuukanevalaisia kahteen leiriin. Miten Osmo Mesikämmen ratkaisee ongelman? Ja mitä tapahtuu, kun karhujen talviunien aikaan Karhusaaren rannalta löytyy haavoittunut hirvi ja metsästäjät lähestyvät?
Ihanaa elämää Nuukanevalla on kertomus Pohjanmaan erämaissa sijaitsevan
Nuukanevan eläimistä, jotka ovat päättäneet elää onnellista elämää suvaitsevaisuuden ja keskinäisen avunannon hengessä. Erilaisista vieteistään, ulkonäöistään ja ruokavalioistaan huolimatta eläinyhteisön jäsenet ovat lopulta tasa-arvoisia ja saavat nauttia täysin käpälin yhteisestä turvallisuuden tunteesta
ja merkityksellisestä elämästä nautintoineen ihanalla Nuukanevalla.
Kuten oikeassa elämässä, Nuukanevallakin on varjonsa ja vaaranpaikkansa.
Yhdessä niistä kuitenkin selvitään.
- Undertitel
- Ihanaa elämää Nuukanevalla II
- Författare
- Lauri Tuomi-Nikula
- Illustratörer
- Jenni Välikangas
- Ålder
- 6-9 år
- ISBN
- 9789526565903
- Språk
- Finska
- Vikt
- 544 gram
- Utgivningsdatum
- 2025-04-07
- Förlag
- DON L INSPIRATIONS
- Sidor
- 124