Gå direkt till innehållet
Tähdettömän taivaan maa
Spara

Tähdettömän taivaan maa

Författare:
inbunden, 2025
Finska
Suomen sortovuodet ovat maailmanhistorian perspektiivissä poikkeuksellinen jakso. Venäjän pienestä suurruhtinaskunnasta tuli maailman etsityimpien terroristien piilopaikka, kun erilaisten aktivistiryhmien lisäksi myös Venäjän vallankumous rantautui Suomeen.

Raittiusliike, työväenliike ja valistus tasoittivat tietä Euroopassa ennennäkemättömälle tasaarvolle. Historian korkeapaineinen sulatusuuni alkoi muodostaa pohjoismaisen kansalaisyhteiskunnan perustuksia.

Tähdettömän taivaan maa on tarina ihmisistä, kohtaloista ja elämännälästä kiihkeän sortovuoden 1904 tapahtumissa. Sen inhimilliset ja kansakunnan olemassaolon oikeuteen liittyvät teemat ovat 2020-luvun sotivassa Euroopassa yhtä ajankohtaisia kuin yli sata vuotta sitten.

Jarmo Reunanen on helsinkiläinen yritysjohtaja ja kulttuurin monitoimija. Reunanen voitti Gummeruksen ja Nuoren Voiman Liiton suuren novellikilpailun vuonna 1997. Hänen novellejaan on julkaistu myös mm. Parnassossa. Kirjoittamisen lisäksi Reunanen toimii säveltäjänä, musiikin tuottajana ja esiintyvänä muusikkona.

Hänen esikoisromaaninsa Ruttotohtori ilmestyi elokuussa 2024. Teoksessa murhamysteeri ja psykologiset teemat törmäävät ja antavat näkökulmia elämän tiukkaan kiristyvien solmukohtien kohtaamiseen.
Författare
Jarmo Reunanen
ISBN
9789523813212
Språk
Finska
Vikt
580 gram
Utgivningsdatum
2025-03-20
Förlag
Aviador
Sidor
464