Gå direkt till innehållet
Rakkauden melodia
Spara

Rakkauden melodia

Vasta oman äänen löydettyään voi loistaa.

Inspiroiva tarina itsensä löytämisestä, unelmien toteuttamisesta – sekä ennen kaikkea rakastumisesta!

Säihkettä, paljettiasuja, esiintymislavoja... Maailmankuulu laulaja Ariel del Mar haluaa jättää julkisuuden parrasvalot, isänsä painostuksen ja pinnallisen elämänsä. Ariel haaveilee tavallisesta arjesta, sillä hän on lapsuudestaan asti esiintynyt siskojensa kanssa.

Ilman peruukkiaan, esiintymismeikkejään ja oikeaa nimeään Ariel ei ole tunnistaa peilikuvaansa, mutta vihdoin hän elää tavallista elämää omin ehdoin. Pian hän löytää itsensä bändikiertueelta – ei kuitenkaan esiintymästä vaan myymästä toisen yhtyeen oheistuotteita. Matkalla hän tutustuu uusiin ihmisiin, etenkin itseensä, ja löytää jälleen musiikin ilon.

Kun Ariel huomaa ihastuneensa bändin komeaan keulahahmoon Eric Reyesiin, hän tietää, että jossain vaiheessa hänen peitelty henkilöllisyytensä koituu ongelmaksi. Heittävätkö haaveet kuperkeikkaa, vai kykeneekö Ariel saavuttamaan haluamansa?

Rakkauden melodia on bestseller-kirjailija Zoraida Córdovan nykyaikaan tuotu versio sadusta, jossa päähenkilö panee vastaan ennalta suunnitellulle tulevaisuudelle.
Undertitel
Tähtiin kirjoitettu
Författare
Zoraida Córdova
Översättare
Jenni Rapelo
ISBN
9789520471880
Språk
Finska
Vikt
356 gram
Utgivningsdatum
2025-07-02
Förlag
Tammi
Sidor
380