Gå direkt till innehållet
Portit auki!
Spara

Portit auki!

Författare:
inbunden, 2023
Finska
Porit auki! on kokoelma Jouni Kitin kirjoituksia ja samalla hänen elämäkertansa. Lapsuus ottolapsena ei ollut helppo, mutta Jouni löysi kuitenkin oman tiensä. Porosaamelaisista polveutuva Jouni Kitti on vuosien varrella kirjoittanut paitsi saamelaisesta elämäntavasta, myös puolustanut inarinsaamelaisia. Kitti kirjoittaa:

”Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielikuva saamelaisista. Useimmilla se lienee romantisoitu näkemys tuntureilla poroineen liikkuvista paimentolaisista, jotka asuvat ympäri vuoden kodassaan, jonka edessä porot laiduntavat.

Tällaisessa lapinkävijöiden kertomuksiin perustuvassa mielikuvassa kaikki erilaiset saamelaiskulttuurit sulautuvat yhteen. Paitsi että nuo lukemattomat sanalliset ja kuvalliset kertomukset kuvaavat vain yhtä saamelaisryhmää, sitä josta itsekin polveudun, eli porosaamelaisia - ja kertomusten aika on taakse jäänyttä, eikä sillä ole enää sijaa aina vain teknillistyvämmässä poronhoidossa.

Suuri yleisö harvoin ajattelee saamelaisia tavallisina ihmisinä, tai edes poliitikkoina, tutkijoina tai taitelijoina, vaikka sellaisia heidän joukossaan on ollut aina, ja nykyään on yhä enemmän. Yhä harvempi saamelaisperhe saa pääasiallisen toimeentulonsa poronhoidosta, ja aina vain suurempi osa elää saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Useimmille suomalaisille saamelaiset ovat silti menneisyydessä eläneitä ihmisiä.

Jokamieskäsityksen mukaan saamelaisilla taitaa olla ainakin toinen jalka muinaismuseon puolella, ja toisella jalalla he ovat viime vuosikymmenten ajan potkineet toisiaan nilkkaan riidellen siitä, kuka on oikea saamelainen.”

Teoksen on toimittanut Esko Ranta.
Undertitel
Kitti-Jounin tarinoita
Författare
Jouni Kitti
Redaktör
Esko Ranta
ISBN
9789523961197
Språk
Finska
Vikt
812 gram
Utgivningsdatum
2023-10-16
Sidor
318