Gå direkt till innehållet
Porin-Matti
Spara

Porin-Matti

Författare:
inbunden, 2007
Finska
Taitavasti kirjoitettu ja laajaan aikalaiskirjeenvaihtoon tukeutuva ajankuva Satakunnan Museon perustajan Matti Kauppisen elämästä.

Porin-Matti kertoo saarijärveläisen Matti Kauppisen tiestä savupirtin pojasta kansanvalistajaksi ja Satakunnan Museon perustajaksi. Jyväskylän seminaarin ensimmäisiin kasvatteihin kuulunut Kauppinen ehti yli 90-vuotisen elämänsä aikana nähdä Suomen kehittyvän suuriruhtinaskunnasta itsenäiseksi valtioksi. Opettajantyönsä ohella hän osallistui 1800-luvun lopulla useisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja seurojen perustamiseen Porissa. Satakunnan Museon johtaja professori Unto Salo on kuvannut edeltäjäänsä näin: "Matti Kauppinen kuuluu niihin ensimmäisen polven kansakoulunopettajiin, jotka piirsivät nimensä - rohkenemme sanoa - koko maan kulttuurihistorian lehdille. -- Hän oli museoalalla kerääjä, talteen ottaja, varmasti merkittävimpiä maassamme ja siten verrattavissa Lönnrotin seuraajiin kansanrunouden piirissä." (Kotiseutu 1958/7.)

Hyvä elämänkerta ja oiva dokumentti muotoutuvan kansakunnan koulu- ja museolaitoksen alkutaipaleelta.
Undertitel
Saarijärveläisen Matti Kauppisen tie aurankurjesta kansanvalistajaksi
Författare
Minna Torppa
ISBN
9789529925674
Språk
Finska
Vikt
694 gram
Utgivningsdatum
2007-01-01
Förlag
Messon
Sidor
408