Gå direkt till innehållet
Pohjoisen kansan jäljillä
Spara

Pohjoisen kansan jäljillä

Kysymys nykyisen Pohjoisen Ruotsin ja Pohjoisen Suomen suomenkielisen asutuksen alkuperästä on askarruttanut tutkijoita vuosisatoja, ja aiheesta on esitetty useita toisistaan poikkeavia tulkintoja. Tämä monografiateos tarkastelee historiankirjoituksen historian näkökulmasta näitä tulkintoja 1700-luvulta 1900-luvun lopulle ulottuvalla ajanjaksolla. Analyysin kohteena ovat sekä suomalaiset että ruotsalaiset tutkijat ja heidän näkemystensä leviäminen populaarimpaan historiakulttuuriin eli ihmistä ympäröivän historiallisen viestinnän kokonaisuuteen, kuten historian yleisesityksiin ja oppikirjoihin.
Teoksessa analysoidaan muun muassa historiallisen kontekstualisoinnin keinoin, miten tutkijat ovat analysoineet lähdeaineistojaan. Tutkimuksessa osoitetaan, että alkuperäkäsitysten syntymiseen ovat vaikuttaneet tieteenalojen sisäisten kehityspiirteiden ohella nationalismin kaltaiset tekijät. Tutkimus onkin laajaa lähdeaineistoa pitkällä aikavälillä tarkasteleva tapaustutkimus ja siten olennainen lisä ruotsalaisen ja suomalaisen historiografian tuntemukseen.
Undertitel
Pohjoisen Pohjanmaan ja Länsipohjan suomenkielisen väestön alkuperäkysymys suomalaisessa ja ruotsalaisessa historiankirjoituksessa 1700-luvulta vuosituhannen vaihteeseen
Författare
Samu Sarviaho
ISBN
9789529888788
Språk
Finska
Vikt
856 gram
Utgivningsdatum
12.3.2025
Sidor
319