Gå direkt till innehållet
Paulin oppivuodet
Spara

Paulin oppivuodet

Författare:
pocket, 2015
Finska
Pauli Liikala kertoo omakohtaisista kokemuksistaan ja näkemyksistään mm. jälleensyntymisestä, meditoinnista, kanavoinnista eli meditatiivisesta kirjoittamisesta, intuitiosta, selvänäköisyydestä ja selvätietoisuudesta. Mukana on myös omakohtaisia kokemuksia karman ja universaalin rakkauden käsittelystä.

Tämän vuoden aikana Paulin oma intuitio ja selvänäköisyys on kehittynyt voimakkaasti. Niiden seurauksena Pauli on nähnyt välähdyksiä useista entisistä elämistään sekä saanut niiden elämien henkilöihin ja tapahtumiin liittyvää selvätietoisuutta. Näissä entisissä elämissä on ollut mukana useita hänen apassiheimonsa jäseniä ja se on osoitus siitä, että tietyt henkilöt ympäristössämme kuuluvat samoihin sieluperheisiin, joissa roolit ja oppiläksyt vaihtelevat. Entisten elämien selvittäminen ei saa koskaan olla itsetarkoitus eikä ajanvietettä. Yleensä entisiä elämiä näytetään meille sen vuoksi, että voimme puhdistaa niihin liittyvät karmat anteeksiantojen avulla. Paulille on ilmaantunut näitä puhdistettavia elämiä usean apassiheimon jäsenen kanssa ja puhdistuksia tulee vielä todennäköisesti lisää.
Undertitel
Henkimaailman oppeja ja oivalluksiani
Författare
Pauli Liikala
ISBN
9789523301016
Språk
Finska
Vikt
218 gram
Utgivningsdatum
2015-11-24
Sidor
178