Gå direkt till innehållet
Miekkailu Suomessa
Spara

Miekkailu Suomessa

inbunden, 2013
Finska
Miekkailu on kaikille ikäryhmille sopiva monipuolinen urheilumuoto, joka kehittää paitsi harrastajansa fyysistä kuntoa myös tasapainoa, liikkumisen elastisuutta, reaktiokykyä ja analyyttistä ajattelua.

Miekkailu taistelutaitona on tuhansien vuosien mittainen, mutta urheilumuotonakin sitä on harjoitettu pari vuosisataa. Suomessa miekkailu on ollut yliopistoaineena 1600-luvun lopulta 1900-luvun alkupuolelle, ja akateemisia miekkailukilpailuja on järjestetty 1910-luvulta lähtien. 1800- ja 1900-luvun taitteessa miekkailu levisi muutamiin kaupunkeihimme osaksi urheiluseuratoimintaa ja koulujen liikunnanopetusta, mutta vasta 1920-luvulla miekkailuseura "Helsingfors Fäktare - Helsingin Miekkailijoiden" perustamisen myötä nykyaikainen urheilumiekkailu nousi suuren yleisön tietoisuuteen. Kun vielä kaksi miekkailuseuraa aloitti toimintansa 1930-luvun alussa, ja lisäksi Helsingin yliopistossa, puolustuslaitoksessa ja suojeluskuntajärjestössä harrastettiin miekkailua, todettiin tarve saada alan harrastajille koko Suomen kattava kattojärjestö. Kolmen miekkailuseuran johtohenkilöiden aloitteesta perustettiin sitten Suomen Miekkailuliitto 1931.

Miekkailu Suomessa kertoo Suomen Miekkailuliiton ja sen yli 40 jäsenseuran tarinan. Kirjassa luodaan katsaus myös miekkailun kehittymiseen taistelutantereiden kaksinkamppailulajista yliopistomme liikunta-aineeksi ja nykyaikaiseksi kilpaurheiluksi. Historiatietojen ohessa esitellään kaikkien kolmen urheilumiekkailulajin - floretin, kalvan ja säilän - ominaispiirteet sekä niiden ottelutavat. Kirjan perusteellista tietoa täydentävät kertomukset miekkailumme legendoista ja vaikuttajista, muistelukset ja dokumentit menneiltä vuosikymmeniltä sekä yli 250 upeaa valokuvaa, joista suurin osa on ennen julkaisemattomia yksityisarkistojen kuvia.
Redaktör
Markku Varjo
ISBN
9789519761879
Språk
Finska
Vikt
1316 gram
Utgivningsdatum
2013-01-01
Förlag
AQUAGEO
Sidor
295