Gå direkt till innehållet
Maailman laidalla
Spara

Maailman laidalla

Rautakaudella vaikutti nykyisen Lounais-Suomenkin alueella pieni mutta liikkuva kansanosa. Liikkeellä viihtynyt joukko ei ehkä hallinnut kaskiviljelyä, mutta sillä oli muita taitoja. Monien ruseiksi, varjageiksi, varangeiksi tai neutraalimmin kauppiastalonpojiksi, kauppiassotureiksi ja palkkasotilaiksi kutsuttujen ryhmien
varhaiset esivanhemmat olivat saapuneet nykyiseen Suomeen - ja pohjolaan
yleisemminkin - useissa tapauksissa jostakin muualta. Muutamassa sukupolvessa he
olivat sulautuneet paikallisiin sukuihin ja välittäneet tapojaan edelleen. 'Heistä' oli tullut 'Meitä'.

Monet kirjassa kuvatuista tapahtumista sijoittuivat nykyisten Syyrian, Palestiinan,
Turkin, Venäjän ja Ukrainan ajankohtaisille alueille. Näemme konkreettisten
tapahtumapaikkojen kautta, millaisiin mittasuhteisiin pohjoiset palkkasoturikäytännöt näillä alueilla ylsivät. 100-luvulta 1100-1200-lukujen vaihteeseen jatkuneella tuhatvuotisella ajanjaksolla pohjola tasapainotteli Bysantin keisarien, germaanihallitsijoiden, arabidynastioiden sekä Rooman paavien ja Konstantinopolin patriarkkojen vaikutusvallan välimaastossa. Pohjolan palkkasotilaat auttoivat valtioita ja suurvaltoja syntymään, säilymään ja joskus myös tuhoutumaan.
Tämän kirjasarjan neljä osaa kertovat heidän tarinansa.

Kirjoittaja on historiamatkailun mukanaan viemä arkkitehti.
Undertitel
Liittolaisia ja palkkasotureita pohjolan rautakaudelta 1. kirja
Författare
Jari Hyvärinen
ISBN
9789527603444
Språk
Finska
Vikt
1720 gram
Utgivningsdatum
2026-02-11
Förlag
Calidris
Sidor
607