Kootut runot

Ilmari Calamnius, vuodesta 1906 Kianto (1874 -1970) on korpikirjailijaksikin nimetty, koska hän vietti pääosan elämästään Suomussalmella läheisessä yhteydessä luontoon ja Kainuun kansaan. Päästyään ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1892 hän valmistui filosofian maisteriksi ja toimi Kajaanissa venäjän kielen opettajana ja lehden toimittajana. Suomi oli tuolloin vielä Venäjän tsaarin alainen maa. Vuonna 1906 Kianto jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi ja palasi Suomussalmelle.

Vuonna 1912 valmistui hänen korpikotinsa Turjanlinna Kiantajärven rantaan, ja perheeseen syntyi kahdeksan lasta. Perheonni särkyi myöhemmin, ja Kianto herätti huomiota avoliitoillaan, kirkosta eroamisellaan ja vapaamielisillä mielipiteillään. Talvisota tuhosi hänen kotinsa ja sulki hänet kuukausiksi vankilaan. Sittemmin Suomen valtio myönsi tuomion vääräksi ja antoi Kiannolle kunniatohtorin arvon ja Suomen Leijonan korkeimmat kunniamerkit.

Runoilevaan papinperheeseen syntyneenä Calamnius julkaisi ensimmäisen runokirjansa v. 1897. Nuoruuden eettiset ongelmat, luonnon ihailu, maalaisuuden ylistys ja yksinäisyys hallitsivat ensi kokoelmia, onneton rakkaus toista vaihetta, mutta sen jälkeen yhteiskunnalliset ja isänmaalliset pyrkimykset pääsivät runoissakin valloilleen.

Kansalliskirjailijan arvon Kianto kuitenkin sai proosan mestarina - klassikoiksi on arvostettu Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924), molemmat kansankuvauksia. Viime vuosisadan alussa Kianto oli luetuimpia kirjailijoitamme. Elinaikanaan hän julkaisi 67 kirjaa, mm. erinomaisia aikansa oloja valaisevia muistelmateoksia.

Kainuun kirjailija kuoli lähes 96-vuotiaana. Hänet on haudattu omille mailleen Kiantajärven Niettussaareen kotoisten rantojensa ikuiseen kohinaan.