
Keihäänheittäjä
Kello oli kolme iltapäivällä ja kaupungin laidalla sijaitsevalla urheilukentällä oli toistaiseksi hiljaista. Urheilukentän reunoilla oli erilaisia kuluneen kesän helteessä ruskeaksi kuivuneita pensaita, mutta myös joitakin vielä vihreänä seisovia lehtipuita.
Urheilukenttä oli tyhjä yhtä ihmistä lukuun ottamatta. Lihaksikas mustiin pitkiin urheiluhousuihin ja keltaiseen hihattomaan T-paitaan pukeutunut musta mies tunnusteli keihästä oikeassa kädessään. Hän yritti saada keihäästä paremman ja tukevamman otteen. Miehellä oli vahvat ja suuret kädet ja hän ravisteli keihästä kädessään kuin kevyttä kävelykeppiä.
Samoihin aikoihin aivan muualla Viivi Anne oli löytänyt uuden suunnan elämäänsä. Hän oli ryhtynyt kansanparantajaksi. Viivi Anne oli avannut parantajan vastaanottonsa Korppisaareen, missä hän asui kesäisin. Kesän aikana hänen vastaanotolleen tulee monenlaisia asiakkaita kysymään häneltä neuvoa ja toivomaan parannusta erilaisiin vaivoihin. Viivi Anne toteaa, että vielä tarvitaan kansanparantajan apua. Vastaanottoa pitäessään hän toteaa myös, että vielä on monta asiaa, joita ei rahallakaan saa. Lisäksi Viivi Anne joutuu todistamaan, että maailmassa on yhä paljon selittämättömiä asioita, joita tapahtuu välillä myös hänelle itselleen.
Miten musta mies ja Viivi Anne liittyvät toisiinsa selviää kirjan tarinassa.
- Författare
- Taina Walmari
- ISBN
- 9789523157781
- Språk
- Finska
- Vikt
- 268 gram
- Utgivningsdatum
- 2024-04-23
- Förlag
- AtrainNord
- Sidor
- 236