
Jesse kuntokoira
Elsa Munkkirinnettä harmittaa jo pelkkä ajatuskin, että kaupunginjohtajan Amalia-serkku voittaisi eukonkannon aluekisat miehensä kanssa. Elsan on ehdottomasti päästävä mukaan kilpailuun näyttämään taivaan merkit muille kilpailijoille. Kisoissa on myös nuortensarja, ja sinne Elsa päättää värvätä Jennan ja Hannelen yhdessä Eetun ja Tonin kanssa.
Jenna ei todellakaan halua roikkua pää alaspäin Eetun harteilla, mutta hän tietää heti, että vastaan on turha sanoa. Kun Elsa jyrää, muilla ei ole nokan koputtamista. Lisäksi Hanski innostuu valtavasti kuullessaan pääsevänsä ihastuksensa kohteen Tonin pariksi.
Voi ei, tämä on maailmanloppu! Mitä Jenna tekisikään ilman ihanaa kuntokoiraansa Jesseä?
Merja ja Marvi Jalo ovat kirjailijasisarukset, jotka ovat kirjoittaneet yhdessä ja erikseen useita suosittuja hevos- ja koirasarjoja. He aloittivat Jesse-sarjan jo vuonna 2004. Jesse kuntokoira on sarjan 31. osa. Vuonna 2011 Jesse pentukoira voitti Pirkanmaan Plättä -palkinnon, ja Jesse hoivakoira palkittiin Kirjava Kettu -palkinnolla vuonna 2008. Mukaansatempaavat Jesse-kirjat ovat olleet nuorten suosikkeja vuodesta toiseen, sillä tarinat ovat ajattomia ja koskettavia, täynnä huumoria ja toimintaa.
- Författare
- Merja Jalo, Marvi Jalo
- Ålder
- 6-9 år
- ISBN
- 9789523563926
- Språk
- Finska
- Vikt
- 182 gram
- Serie
- Jesse
- Utgivningsdatum
- 2023-01-01
- Förlag
- Myllylahti
- Sidor
- 71