Gå direkt till innehållet
Hyvien ihmisten maa
Spara

Hyvien ihmisten maa

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa ovat korostuneet kilpailukyky, markkinat ja tuottavuus. Muutos on ollut monella tapaa perusteltua ja välttämätöntä. Samalla on aikaisempaa enemmän kiinnitetty huomiota siihen, miten tämä yhteiskunnan markkinaistaminen vaikuttaa ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiin.

Hyvien ihmisten maa -kokoelmassa tarkastellaan ajantasaisten aineistojen avulla, onko siirtymä kohti "kilpailukyky-yhteiskuntaa" vaikuttanut suomalaisten auttamishaluun, yhteisöllisyyteen ja yhdistystoimintaan. Tapaustutkimuksen aiheina ovat mm. suomalaisten auttamisasenteet, kehitysapu, rahankeräys, kotitalouksien väliset tulonsiirrot ja sukupolvien väliset tulonsiirrot sekä kirkon ja yhdistyslaitoksen toiminta. Tämän ohella tarkastelun kohteena on myös yhteisen hyvän ylläpitämiseen tähtäävä "sosiaalisten suhteiden politiikka". Kokoelman lopussa esitetään yhteiskuntapoliittiset johtopäätökset. Kirjoittajat ovat tunnettua suomalaisia yhteiskunta- ja taloustieteilijöitä. Teos soveltuu oppikirjaksi ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin sekä kaikille kansalaisyhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta kiinnostuneille.
Undertitel
Auttaminen kilpailukyky-yhteiskunnassa
ISBN
9789524931106
Språk
Finska
Vikt
616 gram
Utgivningsdatum
2011-01-01
Sidor
337