Gå direkt till innehållet
Hyvä hallitustyö
Hyvä hallitustyö
Spara

Hyvä hallitustyö

Läs i vår app eller ladda ned
Hallitustyötä osaavien ihmisten tarve on jatkuvasti kasvanut. Samaan tahtiin on kasvanut hallitustyöskentelijöiden tiedon tarve. Jokaisen hallitustyötä tekevän tulee jo oman oikeusturvansa takia tietää vastuunsa ja tuntea oikeat toimintatavat. Myös yrityksen edustajien tulee tietää, mitä hallitukselta voi odottaa ja mitä ei.

Teos kertoo perusasiat hallitustyöstä ensimmäiseen hallituspaikkaansa menevälle ja kulkee mukana kokeneemman hallitustyöskentelijän salkussa hyödyllisenä hakuteoksena. Kirjan lopun laaja liiteosio sisältää muun muassa osakeyhtiölain, asialuettelon listaamattomien yhtiöiden hallinnon kehittämiseksi, listayhtiöiden hallinnointikoodin sekä pöytäkirja- ja työjärjestysmalleja.

Teoksessa on myös luku, jossa käsitellään yhdistysten, säätiöiden ja osuuskuntien hallitustyöskentelyä ja governanssia. Osakeyhtiömaailmasta mukaan on otettu myös kuntayhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden erityispiirteet.

Hyvä hallintotapa elää ja kehittyy koko ajan. Teoksen uusimmassa painoksessa sisältöä on täsmennetty joiltakin osin käytännön kokemusten perusteella.

Teoksen ovat kirjoittaneet OTL, VT Juhani Erma, TkT, partneri Tommi Rasila ja toimitusjohtaja Olli V. Virtanen. Kaikilla kirjoittajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus hallitustyöstä.
ISBN
9789522468321
Språk
Finska
Utgivningsdatum
2023-01-16
Tillgängliga elektroniska format
  • Epub - vattenmärkt
Sidor
258
Läs e-boken här
  • Adlibris app
  • Läsplatta
  • Dator