Gå direkt till innehållet
Etunimikirja
Spara

Etunimikirja

Finska
Tiesitkö, että suomalaisilla on käytössään jo yli 120 000 erilaista etunimeä ja että nimimäärä on yli kaksinkertaistunut vain muutamassa vuosikymmenessä? Millaisia ovat nimenannon trendit 2000-luvulla?

Helmi, Siiri, Väinö... Viime vuosina moni lapsi on saanut uusvanhan nimen noin sadan vuoden takaa. Suosittuja ovat myös kansainväliset nimet, kuten Erin ja Noel. Nimenantomme on huomattavasti aiempaa yksilöllisempää: yhä useampi lapsi saa erikoisen, jopa vanhempien itse keksimän etunimen. Lisäksi maahanmuuttajien nimet ovat monipuolistaneet nimistöämme.

Etunimikirja kertoo, miltä suomalaisten etunimet näyttävät tänä päivänä. Teoksessa esitellään myös suomenruotsalaisten, saamelaisten ja muiden kielivähemmistöjen etunimiä sekä muun Euroopan ja Yhdysvaltojen nimimuoteja. Lisäksi kirjassa kerrotaan suomalaisesta nimipäiväkulttuurista ja nimilaista.

Minna Saarelma-Paukkala on nimistöntutkimuksen dosentti ja Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtaja. Vuodesta 2010 lähtien hän on vastannut suomalaisen nimipäiväkalenterin ylläpidosta.
Undertitel
Suomalaiset nimitrendit 2000-luvulla
ISBN
9789522228314
Språk
Finska
Vikt
449 gram
Utgivningsdatum
2017-01-01
Förlag
SKS Kirjat
Sidor
268