Gå direkt till innehållet
Enemmän kuin yksi lapsi
Spara

Enemmän kuin yksi lapsi

Författare:
Finska
”Rikoin lakia vain syntymällä.”

Shen Yang syntyi 1980-luvulla Kiinan yhden lapsen politiikan julmimpien vuosien aikaan. Koskettavassa muistelmateoksessa hän kertoo omista kokemuksistaan ylimääräisenä – ja siten perheelleen vaarallisena – lapsena.

Shen Yang lähetettiin piiloon maaseudulle, jossa hän vietti viisi vuotta isovanhempiensa hellässä huomassa.Vilkkaan lapsen hoitaminen muuttui kuitenkin pian vanhuksille liian raskaaksi, ja hän päätyi tätinsä huostaan vieraaseen kaupunkiin. Rakkaus ja huolenpito katosivat yhdessä yössä pienen tytön elämästä. Hänen lapsuutensa oli täynnä salailua, piilottelua ja kaltoinkohtelua.

Valonpilkahdus löytyi koulusta. Siellä Shen Yang sai läheisiä ystäviä muista kaltaisistaan hyljeksityistä, kätketyistä lapsista, ja löysi vahvuutensa kirjallisuudesta ja englannin kielestä. Yliopistoon päästyään hän alkoi vihdoin elää omaa elämäänsä.

Teos antaa äänen Kiinan miljoonille laittomille lapsille ja paljastaa yhden lapsen politiikan yhteiskuntaan jättämät syvät arvet.

”Nyt kun Kiinan yhden lapsen politiikkaa on höllennetty, laittomien lasten tarinoista tulee pian iso osa Kiinan kansan kollektiivista muistia. Mutta niille, jotka varttuivat tämän nöyryytyksen leimaamana, arvet ovat pysyviä.” – Vincent Ni,The Guardian
Författare
Shen Yang
Översättare
Rauno Sainio
ISBN
9789523930599
Språk
Finska
Vikt
374 gram
Utgivningsdatum
2023-09-25
Sidor
274