Gå direkt till innehållet
Asser Siitonen
Spara

Asser Siitonen

Författare:
inbunden, 2012
Finska
Monitaitoisen malminetsijän ja kultamiehen tarina

Kirjassa Malmimies Asser Siitonen kerrotaan Asserin elämäntaival ansiokkaana malmikivien löytäjänä ja tuntijana, kullanetsijänä ja -kaivajana sekä taiteiden harrastajana.

Asserin merkittävin löytö oli vuonna 1963 valtionpalkinnollakin huomioitu mangaanimalmilohkare Kittilän Porkosen-Pahtavaaran alueelta, josta maanmittari P.W. Aurén oli löytänyt sata vuotta aikaisemmin laaja-alaisen rautaesiintymän. Useat malmiyhtiöt monine asiantuntijoineen tutkivat rautamalmeja pitkälle 1900-luvulle, mutta mangaanista eivät tutkijat tehneet havaintoja. Aurénin ensi löydöstä kului lähes sata vuotta, kunnes Asser Siitonen löysi alueelta ensimmäisen mangaanimalmiviitteen. Havainnosta poiki mittava työmaa yli kymmeneksi vuodeksi.

Malmilöytö muutti Asserin elämän suunnan ja hän palveli vuosikymmeniä eri malmiyhtiöitä kymmenissä kohteissa tutkien malmiesiintymiä. Kirjasta saa hyvän kuvan 1900-luvun jälkipuoliskon malmitutkimuksista, jotka ovat perusteena monen tämän päivän kaivoshankkeille.

Malmiyhtiöiden palvelusten jälkeen Asser teki merkittävää pioneerityötä pienkaivostoiminnassa kullan etsinnässä ja rikastamisessa.

Rovaniemellä 1960-luvun lopulta lähtien asunut Asser harrasti myös monia malmeihin liittymättömiä asioita, kuten musiikkia, maalausta ja valokuvausta. Hyvänä kädentaitajana hän paitsi suunnitteli, myös pitkälti valmisti itse useimmat kullanetsintään ja rikastukseen tarvittavat laitteet.

Asser oli myös monella tavoin syvä ajattelija. Hänellä oli voimakas halu pohtia miljardien vuosien takaisia geologisia tapahtumia ja niiden yhteyttä erityisesti Lapin kultaesiintymien muodostumiseen. Elämän syvien kysymysten pohdinta oli keskeinen osa Asserin persoonaa. Hän menehtyi vaikeaan sairauteen maaliskuussa 2010.
Undertitel
Malmimies 18.4.1935-15.3.2010
Författare
Jarmo Lahtinen
ISBN
9789525617245
Språk
Finska
Vikt
282 gram
Utgivningsdatum
1.1.2012
Förlag
Hippukulta
Sidor
112