Sökt på: Böcker av Sanna Ryynänen
totalt 8 träffar
Tutkiva mielikuvitus
Tiedon ja tietämisen koko kirjoa ei voi tavoittaa vain järjen käyttöön, rationaaliseen ajatteluun tai pelkkään kielelliseen ilmaisuun perustuvilla tutkimusmenetelmillä. Luovan, …

Meri Genetz
Meri Genetz oli 1930-luvulla yksi Suomen eturivin taiteilijoista. Hänen elämänsä oli yhtä värikäs kuin hänen maalauksensa: hän koki paikan päällä Venäjän vallankumouksen, Suomen …
Sosiaalipedagogiikka
Eriarvoisuus yhteiskunnassa lisääntyy, ja monet kokevat itsensä osattomiksi ja ulkopuolisiksi. Jatkuvasti kiristyvä tehokkuuden tavoittelu uhkaa niin sivistykseen tähtäävää …
Taisteleva tutkimus
Taisteleva tutkimus on perusteos, joka esittelee "taistelevat" tutkimusmenetelmät. Mitä ovat esimerkiksi feministinen tutkimus, kriittinen etnografia, vapautuksen teologia, …
Sosiaalipedagogiikka
Eriarvoisuus yhteiskunnassa lisääntyy, ja monet kokevat itsensä osattomiksi. Jatkuvasti kiristyvä tehokkuuden tavoittelu uhkaa niin sivistykseen tähtäävää kasvatusta kuin …