Sökt på: Böcker av Markku Niemi
totalt 28 träffar
Taivaanpohjassa laulavat valaat
TAIVAANPOHJASSA LAULAVAT VALAATon laajamittainen valikoima mitallisen runon mestarin Arto Lapin (s. 1966) tuotannosta. Runot ovat tekijän itsensä valitsemia, paikka paikoin vanhoja …
Revolutionary Road
Elokuvanakin nähty hellä ja armoton kulttiromaani unelmien haaksirikosta 1950-luvun Amerikassa.Kun Frank ja April Wheeler olivat nuoria ja rakastuneita, he uskoivat saavuttavansa …
Etsijän laulu
Topias Huttari (kirjailijanimeltään Lea Helo) kuului Karjalan kansallisen kirjasllisuuden perustanlaskijoihin. Hän oli 1920-1930 -luvuilla lyyrikkona valilla vertaa. Jo aikalaiset …
Kalevalan synty ja Kainuu
Elias Lönnrot toimi 1800-luvun alkupuolella Kajaanissa piirilääkärinä parinkymmenen vuoden ajan. Ne olivat Lönnrotin miehuusvuosien aikaa, jolloin syntyivät mm. Kalevala ja …
Peruskoulun unohdetut alkuunpanijat
Maamme yksi ylpeyden aihe on kansainvälisissäkin vertailuissa laadukkaaksi todettu koululaitos. Yhtenäisen, mullistavan peruskoulun toteuttaminen ei kuitenkaan tapahtunut …
Iku-Ruotus
Iku-Ruotus on Arvo Survon laatima Inkerinmaan ja Karjalankannaksen kansojen pienoiseepos, joka kertoo, miten aika ajoin kansanheimojen rauhallisen elämän sekoittivat muualta …
Pyöräilyn tilastotieto
Kirjasta löytyy maamme olympiaedustajat, arvokilpailujen mitalistit, PM -mitalistit, Suomen mestarit vuodesta 1897, 120 kansallisten kilpailujen miesten ja naisten sarjojen …
Peruskoulun unohdetut alkuunpanijat
Maamme yksi ylpeyden aihe on kansainvälisissäkin vertailuissa laadukkaaksi todettu koululaitos. Yhtenäisen, mullistavan peruskoulun toteuttaminen ei kuitenkaan tapahtunut …
Elinkeinoverotus 2023
Elinkeinoverotus-teos on erinomainen apuväline elinkeinoverotuksen konkreettisten ongelmien ratkaisuun. Kirjassa käsitellään käytännönläheisesti elinkeinoverotuksen eri alueiden …
Kalevala kohtalona
Laiton lapsi
Koskettava elämäkerta kuvaa kasvuvuosia rotuerottelun hallitsemassa Etelä-Afrikassa.Eteläafrikkalaisen Trevor Noahin elämä alkoi rikoksesta: hän syntyi valkoisen isän ja mustan …