Hakutulokset: miira
yhteensä 25 hakutulosta
Tuhkaksi tekemisen taika
Ada ja Hans rakastuvat, noin vain. Syntyy perhe, jo- hon kuuluu rakastuneiden lisäksi Hansin vauva, Bel- la. Kaikki sujuu aivan hyvin, vauva varttuu, alkaa puhua ja leikkiä. Sitten …
Pinnallisuus
Kauneuspilkut ropisevat ja peittävät maan. Ne tulevat iholle ja piirtävät ääriviivoja ja samalla uudet rajaukset silmiin. Vihdoin voi vain kellua kuolemanväsyneenä ja keskittyä …
Sinusta roikkuu valoa
Nainen puhuu puolisolleen, puoliso puhuu naiselle, lapsi puhuu ja he puhuvat lapselle. Ihmiset ovat riippuvaisia ja riippuvat toisissaan, mutta liikkuvat myös yksin, irrallisina, …
Sielullisten vahingoittamista vastaan
Porfyrioksen Sielullisten vahingoittamista vastaan on laajin antiikin ajalta säilynyt eläinsuhteiden etiikkaa käsittelevä teksti, antiikin rikkaan eläinkeskustelun summaus. Se on …
Oivan ihmemaassa - In Oiva's Wonderland
Oivan Ihmemaassa on Suomen lasimuseon julkaisema uusi teos, joka kertoo Oiva Toikasta (1931-2019), yhdestä maamme merkittävimmistä lasitaiteilijoista.Runsaasti kuvitetun teoksen on …
Sosiaalinen konstruktionismi
Sosiaalinen konstruktionismi herättää kiivasta keskustelua tutkimuksen tekemisen tavoista ja tutkimustiedon luonteesta. Se on sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu monenlaisia, …
Miira ja kettu
Miira on metsässä kokeilemassa uusia suksiaan, jotka on saanut vaarilta joululahjaksi. Juuri kun kaikki on ihanan rauhallista, kukkulan takaa kuuluu meteliä. Ja pian tarinaan …
Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen
Kuka väittää, että Kalevala olisi aikansa elänyttä pakkopullaa? Aika moni, mutta Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen esittää topakan vastalauseen. Teoskoostaa nuorten …
The New Art of Old Public Science Communication
This book investigates the phenomenon of science communication events, as spectacles for legitimising and communicating science to the public. With attention to events such as …
Sen seitsemän veljestä
Satiiri Seitsemästä veljeksestä, jotka seikkailevat hullussa nyky-Suomessa. Veljekset Frederik, Sauli, Tami, Jorma, Matti, Andy ja Kimi tapaavat hurjilla reissuillaan julkkiksia ja …
Miira ja karhu
Koko maailmassa ei ole toista yhtä jännittävää metsää kuin Merkillisyyksien metsä. Eikä yhtä hyvää tarinankertojaa kuin vaari! Sitä mieltä on ainakin Miira, joka tapaa tällä kertaa …