Hakutulokset: miira
yhteensä 11 hakutulosta
Tuhkaksi tekemisen taika
Ada ja Hans rakastuvat, noin vain. Syntyy perhe, jo- hon kuuluu rakastuneiden lisäksi Hansin vauva, Bel- la. Kaikki sujuu aivan hyvin, vauva varttuu, alkaa puhua ja leikkiä. Sitten …
Pinnallisuus
Kauneuspilkut ropisevat ja peittävät maan. Ne tulevat iholle ja piirtävät ääriviivoja ja samalla uudet rajaukset silmiin. Vihdoin voi vain kellua kuolemanväsyneenä ja keskittyä …
Sinusta roikkuu valoa
Nainen puhuu puolisolleen, puoliso puhuu naiselle, lapsi puhuu ja he puhuvat lapselle. Ihmiset ovat riippuvaisia ja riippuvat toisissaan, mutta liikkuvat myös yksin, irrallisina, …
Sielullisten vahingoittamista vastaan
Porfyrioksen Sielullisten vahingoittamista vastaan on laajin antiikin ajalta säilynyt eläinsuhteiden etiikkaa käsittelevä teksti, antiikin rikkaan eläinkeskustelun summaus. Se on …
Miira ja kettu
Miira on metsässä kokeilemassa uusia suksiaan, jotka on saanut vaarilta joululahjaksi. Juuri kun kaikki on ihanan rauhallista, kukkulan takaa kuuluu meteliä. Ja pian tarinaan …
Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen
Kuka väittää, että Kalevala olisi aikansa elänyttä pakkopullaa? Aika moni, mutta Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen esittää topakan vastalauseen. Teoskoostaa nuorten …
Sosiaalinen konstruktionismi
Sosiaalinen konstruktionismi herättää kiivasta keskustelua tutkimuksen tekemisen tavoista ja tutkimustiedon luonteesta. Se on sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu monenlaisia, …
Miira ja karhu
Koko maailmassa ei ole toista yhtä jännittävää metsää kuin Merkillisyyksien metsä. Eikä yhtä hyvää tarinankertojaa kuin vaari! Sitä mieltä on ainakin Miira, joka tapaa tällä kertaa …
Sen seitsemän veljestä
Satiiri Seitsemästä veljeksestä, jotka seikkailevat hullussa nyky-Suomessa. Veljekset Frederik, Sauli, Tami, Jorma, Matti, Andy ja Kimi tapaavat hurjilla reissuillaan julkkiksia ja …
Sosiaalinen konstruktionismi
Sosiaalinen konstruktionismi herättää kiivasta keskustelua tutkimuksen tekemisen tavoista ja tutkimustiedon luonteesta. Se on sateenvarjokäsite, jonka alle mahtuu monenlaisia, …