Hakutulokset: ja jari
yhteensä 1 370 hakutulosta
Ravinteet kasvintuotannossa
Kasvintuotannon kannattavuuteen voi vaikuttaa kasviravinteiden tehokkaalla hyödyntämisellä. Mitä paremmin kasvusto hyödyntää ravinteet, sitä parempi on kasvinviljelyn taloudellinen …
Geoetsivät ja salaperäinen Sasu
Heinäkuun helteillä ympäri kaupunkia ilmestyy graffiteja, joiden tekijää Geoetsivät alkavat selvittää. Samaan aikaan he bongaavat graffititaidetta käsittelevän geokätkösarjan. …
Miina ja Manu ensiavussa
Eräänä kauniina kesäpäivänä alkaa tapahtua tavattomia. Manu on kalastamassa, mutta virveli ei tottele Manua. Lopulta Miina auttaa Manua irroittamaan pensaaseen juuttuneen vieheen, …
Elinkautisen jälkeen
Saako Riihimäen vankilassa parempaa pasta carbonaraa kuin Roomassa? Lauri ”Late” Johansson pohtii kirjassaan, miten hän on onnistunut muuttamaan elämänsä suunnan ja millaista on …
Stoalaisuus
Stoalaisuus oli yksi tärkeimmistä antiikin aikana syntyneistä filosofisista suuntauksista, jonka pohdinnat ovat tuttuja myös nykyihmisille. Stoalaisen etiikan päämäärät - …
Pelottaako?
Mitä erityisesti nuoret ajattelevat turvallisuudesta ja miten sitä voitaisiin edistää?Terrori, sota, väkivalta ja syrjäytyminen ovat tuttuja sanoja uutisten otsikoissa. Nuorten …
Yksi ja ainoa
Lukijoiden rakastama poliisi William Wisting joutuu kasvokkain käsittämättömän julmuuden kanssa.Kuuma heinäkuu Larvikissa, Norjassa. Menestynyt nuori käsipalloilija Kajsa Berg on …
Liha-alan ammattioppi
Kirja sisältää tärkeimmät osa-alueet liharaaka-aineesta ja sen käytöstä erilaisten lihajalosteiden valmistuksessa. Kirja antaa kokonaiskuvan lihatuotteiden valmistuksesta, …
Kaukopartioritarin kohtalo
Tosipohjainen kertomus nuoren soturin viimeisestä taistelusta.Syyskuun viimeisenä sunnuntaina 1943 kahdenkymmenen miehen tuhoamispartio lähti kohti Muurmannin rataa johtajanaan …
Valon varjopuolet
Vesihyönteinen luulee munivansa järviruokoon, kun se todellisuudessa asetteleekin munansa radioantenniin. Laivojen valot, majakat, öljynporauslautat ja valonheittimet harhauttavat …
Dokumentin ytimessä
Varhaiset dokumentti- ja lyhytelokuvat on tähän asti tunnettu vain television arkistomateriaalina. Runsaasti kuvitettu teos antaa unohdetulle elokuvalle identiteetin ja tekijöille …