Hakutulokset: Kirjoja kirjailijalta Tomi Kiilakoski
yhteensä 10 hakutulosta
Suomi seuraavan sukupolven kasvuympäristönä
Tässä raportissa tarkastellaan Suomessa vuonna 1997 syntynyttä ikäluokkaa ja erityisesti niitä lapsia, joiden vanhemmista toinen tai molemmat ovat syntyneet ulkomailla. Kyseessä on …
Kestävää tekoa
Nuorten ilmastoliike on herättänyt huomiota ja näkynyt kaduilla ja vallan saleissa. Nuorten ilmastohuoli on huolestuttanut aikuisyhteiskuntaa. Vuoden 2021 Nuorisobarometri luo …
Koulu on enemmän
Mitä on nuorisotyö koulussa? Millaisia ovat koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytännöt? Millä tavalla nuorisotyönpalveluja tulisi jatkossa järjestää? Miten nuoria voidaan tukea …
Tutkijat ja nuorisotyö liikkeellä
Teoksessa puretaan Kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämisverkoston (Kanuuna) kahden kehittämishankkeen (2009-2011) tuloksia. Talotyön kehittäminen ohjaa nuorisotyöntekijöitä …
Lasten ja nuorten kunta
Kirjassa tarkastellaan lasten ja nuorten osallisuutta lähiympäristöissään. Kunnan eri toimijat tekevät lasten ja nuorten elämään vaikuttavia päätöksiä. Lasten ja nuorten kuuleminen …
Hidasta kasvua ja lisääntyviä vastuita
Miten kunnallinen nuorisotyö on muuttunut 2000-luvulla? Miten koronapandemia vaikutti kunnalliseen nuorisotyöhön? Mitä koulu- ja oppilaitosnuorisotyö on käytännössä? Miten …
I am Fire but my Environment is the Lighter
The pressing issues that young people face appear different when seen from the perspective of urban centres or far-flung rural locations. This study focuses on the very north of …
Miten tutkia nuoria ja nuorisotyötä
Tietoa nuorista tarvitaan yhteisöelämän eri alueilla. Nuorisotutkimusta on tehty useamman vuosikymmenen ajan, ja ala kehittyy edelleen. Vielä ei ole kuitenkaan julkaistu …