Hakutulokset: Kirjoja kirjailijalta Hannu Salama
yhteensä 6 hakutulosta
Juhannustanssit
Suuren salamasodan 1960-luvulla sytyttänyt romaani keskikesän juhlasta, nuorista kesäyön hullaannuttavina hämäränhetkinä Vuonna 1964 ilmestynyt Juhannustanssit oli Hannu Salaman …
Läheltä pitäen, kaukaa käyden
Maailmanloppu on käsillä, mutta tajuaako sitä kukaan? Salaman alter ego Harri Salminen purkaa mieltään kirjeisiin, joissa käsitellään kiivaasti ja paneutuneesti suuria …
Kaikki on elokuvaa
Elokuvaa käsittelevä kaunokirjallisuus on lähes yhtä vanhaa kuin elokuva itsekin. Elokuva-aiheisia runoja alkoi kuitenkin toden teolla ilmestyä vasta toisen maailmansodan jälkeen, …
Puu balladin haudalla
Hannu Salaman (s. 1936) ensimmäinen runokokoelma Puu balladin haudalla ilmestyi vuonna 1963, jolloin modernismiksi kutsuttu, loppusoinnut hylännyt suuntaus oli jo vakiintunut …
Hakemisen riemu
Viisikymmentä vuotta Juhannustanssien jälkeen Salaman kone tykittää yhä tuimaa lausettaKirjailijan alter ego Harri Salminen väittelee sekä menneisyyden haamujen että Totuuden …
Läheltä pitäen, kaukaa käyden
Maailmanloppu on käsillä, mutta tajuaako sitä kukaan? Salaman alter ego Harri Salminen purkaa mieltään kirjeisiin, joissa käsitellään suuria ”kymysyksiä”.Keski-ikäinen paremmisto …