Sökt på: Böcker av Eero Ojanen
totalt 24 träffar
Suuri suomalainen kummituskirja
Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet tarinat toisesta todellisuudesta, näkymättömästä maailmasta, jonka asukkaat joskus vierailevat keskuudessamme. Yliluonnolliset ilmiöt ja kummitukset …
Suomen kansan taiat ja loitsut
Suomen kansan taiat ja loitsut esittelee entisajan suomalaisten elämänhallinnan keinoja. Ennen uskottiin vakaasti sanan voimaan ja siihen, että ihminen pystyy sanojen ja rituaalien …
Metsän filosofia
”Ei mikään voi valtavammin vaikuttaa matkustajan mieleen kuin noiden äärettömien sydänmaan metsien syvyys.”J. L. RunebergMetsästä on moneksi. Se on syli ja kirkko, paikka ja …
Kalevalan taruolennot
Kiehtova koko perheen tietoteos Suomen kansalliseepoksessa esiintyvistä hahmoista ja näihin liittyvistä tarinoista.Tutuiksi tulevat mm. vanha samaani Väinämöinen, suohon laulettu …
Zacharias Topelius
Zacharias Topelius (1818-1898) on kiistatta Suomen historian suurimpia nimiä. Hän oli ensimmäinen joka kirjoitti koko kansalle tarkoitetun kertomuksen Suomesta, ja …
1918 - Matkoja muistin rintamilla
”Kuitenkin olen ’värini’ valinnut jo nöösipoikana ja sellaisena se on pysynyt. Mihin minä tarvitsen sitä? En vihaamiseen, en kunniaan, en historian oppimiseen. Mistä tulee tämä …
Jaakko Juteini
Jaakko Juteinia, viralliselta nimeltään Jakob Judenia, (1781-1855) voi perustellusti pitää Suomen ensimmäisenä kirjailijana. Hän oli ensimmäinen, joka loi suomen kielellä …
Mikä ihmeen sivistys?
Mikä ihmeen sivistys?Sivistyksen alkulähteilläMitä sivistys oikeastaan on ihmisen, yhteisön ja koko yhteiskunnan kannalta?Mikä on lapsen leikin rooli kasvatuksessa? Mikä taiteen …
Melek Mazici Transparency
Melek Mazici (s 1956) on Istanbulissa syntynyt ja nykyisin Suomessa asuva taidemaalari/taiteilija, Kirja esittelee taiteilijan uusimpia töitä, herkkiä unenomaisia maalauksia. …
Suomen kansan taiat ja loitsut
Suomen kansan taiat ja loitsut esittelee entisajan suomalaisten elämänhallinnan keinoja. Ennen uskottiin vakaasti sanan voimaan ja siihen, että ihminen pystyy sanojen ja rituaalien …
Totinen Suomen historia
Historia on niin kuin se kirjoitetaan. Eero Ojanen luo tässä teoksessa uuden kirjallisuudenlajin pistämällä Suomen kansan vaiheet järjestykseen omintakeiseen tapaansa. Tuloksena on …
Sivistysvaltio Suomi jatkuvien kriisien ja vastuun aikakaudella
"Sivistysvaltion tärkeimpiä uusia avauksia yhteiskuntaan on se, että taloutta kuten muutakin toimintaa on arvioitava sivistyksen näkökulmasta." - Eero Ojanen"Sivistysvaltio on …