Hakutulokset: Kirjoja kirjailijalta Eero Ojanen
yhteensä 25 hakutulosta
Suuri suomalainen kummituskirja
Ihmisiä ovat aina kiinnostaneet tarinat toisesta todellisuudesta, näkymättömästä maailmasta, jonka asukkaat joskus vierailevat keskuudessamme. Yliluonnolliset ilmiöt ja kummitukset …
Metsän filosofia
”Ei mikään voi valtavammin vaikuttaa matkustajan mieleen kuin noiden äärettömien sydänmaan metsien syvyys.”J. L. RunebergMetsästä on moneksi. Se on syli ja kirkko, paikka ja …
Suomen kansan taiat ja loitsut
Suomen kansan taiat ja loitsut esittelee entisajan suomalaisten elämänhallinnan keinoja. Ennen uskottiin vakaasti sanan voimaan ja siihen, että ihminen pystyy sanojen ja rituaalien …
Kalevalan taruolennot
Kiehtova koko perheen tietoteos Suomen kansalliseepoksessa esiintyvistä hahmoista ja näihin liittyvistä tarinoista.Tutuiksi tulevat mm. vanha samaani Väinämöinen, suohon laulettu …
Zacharias Topelius
Zacharias Topelius (1818-1898) on kiistatta Suomen historian suurimpia nimiä. Hän oli ensimmäinen joka kirjoitti koko kansalle tarkoitetun kertomuksen Suomesta, ja …
Light Beyond Light
Melek Mazicin uusin kirja esittelee taidemaalarin töitä viime vuosilta. Aina niin herkät työt ovat akryylimaalauksia kankaalle sekä akvarelleja paperille. Harri Mäcklin …
Mikä ihmeen sivistys?
Mikä ihmeen sivistys?Sivistyksen alkulähteilläMitä sivistys oikeastaan on ihmisen, yhteisön ja koko yhteiskunnan kannalta?Mikä on lapsen leikin rooli kasvatuksessa? Mikä taiteen …
Minä olen nyt tuolla
Filosofi Eero Ojasen teos ”Minä olen nyt tuolla - kirjoituksia ylitajunnasta” esittelee filosofisen näkemyksen ylitajunnan ideasta. Alitajunnan käsite on jo laajalti tuttu, mutta …
Sydämen sivistys
Uutisia lasten ja nuorten pahoinvoinnista saamme seurata tiedotusvälineistä harva se päivä. Sydämen sivistyksessä toivotaan perusteellista kasvatuksen ja koulujärjestelmän …
Suomen kansan taiat ja loitsut
Suomen kansan taiat ja loitsut esittelee entisajan suomalaisten elämänhallinnan keinoja. Ennen uskottiin vakaasti sanan voimaan ja siihen, että ihminen pystyy sanojen ja rituaalien …
Koiran filosofia
Kumpi taluttaa kumpaa?Koira ja ihminen ovat kulkeneet yhdessä tuhansia vuosia. Ihmisen parhaana ystävänä koira onkin aivan eri asemassa kuin mikään muu eläin. Mutta mistä puhumme, …
Totinen Suomen historia
Historia on niin kuin se kirjoitetaan. Eero Ojanen luo tässä teoksessa uuden kirjallisuudenlajin pistämällä Suomen kansan vaiheet järjestykseen omintakeiseen tapaansa. Tuloksena on …