Sökt på: management
totalt 809 träffar
BohoBusiness
Mikä on ihmisen osa maailmassa, jossa avainsanoja ovat robotisaatio, keinoäly, transmedia, ubiikkiteknologia? Tieteessä ja tutkimuksessa tapahtuu läpimurtoja, ja kehitys voi …
Erehtymättömät
Suomen talouselämää nälkävuosista EU-aikaan Suomi sai ensimmäisen liikepankkinsa ennen kuin sillä oli omaa rahaa tai edes viljaa ruokkia kerjäläisensä. Rothschildin mahtisuku …
Planetaarinen vaatekaappi
Haalimme aina vain lisää vaatteita, ja samaan aikaan luemme uutisia jätevuorista, kasvavista päästöistä ja romahtavista tehtaista. Emme osaa pitää huolta vaatteistamme emmekä erota …
Miten johtaa ihmistä
Vaikka johtaminen ja maailma esimiehen ympärillä muuttuvat, on johtamisen ympärillä ikiaikaisia kysymyksiä ja haasteita. Vaikka ympäristö ja kulttuuri muuttuvat ja henkilöstö …
Kirjanpitäjästä konsultiksi
Sääntöpohjaisten ja rutiininomaisten tehtävien vähentyessä taloushallinnon ammattilaisten on omaksuttava uudenlainen työrooli. Kirjanpitäjistä ja palkanlaskijoista tulee oman …
Näin johdat varhaiskasvatuksen tiimiä
Mitä tiimin johtaminen varhaiskasvatuksessa tarkoittaa? Mitä tiimien johtamisessa tulee huomioida? Miten tiimijohtaja voi tukea moniammatillisten tiimien työtä?Tiimijohtaja auttaa …
Digitaalinen jalanjälki
Et ole olemassa, jollet näy Googlessa! Asiakkaat voittaa yritys, jolla on laajin ja tehokkain digitaalinen jalanjälki. Massasta erottuu vain kohderyhmää kiinnostavalla ja …
Johda henkilöstö asiakaskeskeisyyteen
Asiakas soittaa yritykseen. Automaatti vastaa ja pyytää näppäilemään numerosarjoja, jotta asiakas yhdistyy suoraan oikealle asiakaspalvelijalle. Kun asiakas on selvittänyt …