Sökt på: ari turunen
totalt 6 träffar
Anarkistipankkiiri
Fernando Pessoa on silta Sartren ja Nietzschen välillä. Yksilön merkitystä yltiöpäisesti korostavan Anarkistipankkiirin hän kirjoitti 1922. Pankkiirin ja hänen ystävänsä käymä …
Luoteisväylä
Vuonna 1908 suomeksi julkaistu ja I.K Inhan kääntämä muistelmateos nyt äänikirjana kahdessa osassa. Vuosina 1903-1906 Amundsen kulki miehistöineen Pohjois-Amerikan pohjoisosien …
Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit
Miksi Aleksandriaan perustettiin kirjasto? Miksi muinaisessa Hangzhoussa virkamiehen piti osata kirjoittaa runoja? Miksi Amsterdam otti vastaan suuren määrän pakolaisia …
Ajattelun tuolle puolen
Ajattelun tuolle puolen on kattava läpileikkaus Krishnamurtin 1960-luvun lopulla pitämien puheiden teemoista. Kokoelman puheista on koonnut Mary Lutyens. Juhlapainoksessa on David …
Killi ja Kiki - Mustikkapiirassaari
Televisiosta tutut kissasisarukset seikkailevat nyt myös lastenkirjoissa.Killi ja Kiki on alun perin supersuosittu animaatiosarja, jonka tekijöihin kuuluu mm. Emmy-palkinnon saajia …
Kongonsaari
Jalo on ihan hyvä mies, mutta juo liikaa. Siksi kaikenkestänyt Meeri-vaimo päättää häätää hänet kotoa, jos mies vaikka havahtuisi ryhdistäytymään. Pojat Seppo ja Petteri kasvavat …