Sökt på: aku laitinen
totalt 12 träffar
Pallosalama
”Liu Cixin on Kiinan Arthur C. Clarke.” – New YorkerKun rajuilman synnyttämä pallosalama polttaa Chenin vanhemmat tuhkaksi hänen silmiensä edessä, hän ottaa elämäntehtäväkseen …
Hiiri nimeltä Miika
Pikkuruisen sankarin huima juustoseikkailuTämä on tarina hiiristä, taikuudesta, rakkaudesta ja taivaallisen herkullisesta mutta vaarallisesta Urgaburga-juustosta. Sekä siitä, että …
Muista Flebasta
Muuttujat ovat lähes sukupuuttoon kuollut rotu, jonka jäsenet pystyvät solujensa rakennetta säätelemällä muuttumaan keneksi tahansa. He ovat universumin pelätyimpiä ja …
Muurahaisia ja dinosauruksia
Satiirinen taru. Poliittinen allegoria. Ekologinen varoitus.”Eräänä tavallisena liitukauden päivänä Maan ensimmäisen sivilisaation siemen alkoi itää, kun muurahaiset ja …
Kolmen kappaleen probleema
Hugo-palkinto 2015! Vuonna 1967 Kiinassa roihuaa. Kun ihminen näyttää kulttuurivallankumouksen tuoksinassa nuorelle Ye Wenjielle pimeän puolensa, saa alkunsa tapahtumien sarja, …
Kuolema on ikuinen
Kansainvälisesti palkitun Muistoja planeetta Maasta -trilogian huikea päätösosaTuomiopäivän taistelusta on kulunut puoli vuosisataa. Maassa eletään ennennäkemättömän kukoistuksen …
Varkaiden akatemia
”Tämä on siis koulu rikollisille.” Se oli tarkoitettu kysymykseksi mutta kuulosti pikemminkin syytökseltä.”Tämä on paljon enemmän,” Caspian vastasi ... ”Tämä on koti unohdetuille, …
Synkkä metsä
Maapallolla tiedetään, että Trisolaris-planeetalta on tulossa valtausjoukko vain neljän vuosisadan kuluttua. Muukalaisten liittolaiset Maassa on lyöty, mutta sofonit, valloittajien …
Helvetillinen vaelluskirja
Onko pakko mennä hyttysten keskelle löytääkseen mielenrauhan?Helvetillinen vaelluskirja on pirullisen hauska ja ilkikurisen terävästi kirjoitettu kirja pohjoismaalaisten …
Poika nimeltä Joulu
Tämä tositarina joulupukista todistaa, että kaikki – aivan kaikki – on mahdollista. Jos olet yksi niistä ihmisistä, jotka uskovat, että jotkin asiat ovat yksinkertaisesti …
Kuinka aika pysäytetään
"Matt Haig on hämmästyttävä!" – Stephen Fry “Matt Haig ymmärtää ihmisyyttä, sen kirkkaita ja tummia hetkiä, ja värittää fantastiset kertomuksensa kaikilla elämän sävyillä.” – Neil …