Sökt på: Sökresultat
totalt 4 150 träffar
Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina
”Sekä puhumiseen että riemuitsemiseen pätee sama perussääntö: näitä tehdään vain kun on oikea tarve. Valittamiseen ja murehtimiseen riittää toki vähempikin.”Vuonna 1989 perustettu …
Muistoruoho
Käsittelemättömät asiat periytyvät polvesta toiseen – rakastettu Kuopio-sarja jatkuu.Kesällä 1972 Vietnam-uutisointi herättää Idan tukahdetut muistot Sortavalan sotatoimialueelta. …
Häräntappoase
Anna-Leena Härkösen romaani Häräntappoase sai J. H. Erkon palkinnon vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. Tämä raikas, anarkistisen huumorin sävyttämä kertomus "maakylän Romeosta …
Rauta-antura
Kuvaus Lapin sodasta jatkaa Antti Tuurin mestarillisten sotaromaanien sarjaa.Sotamies Heikki Ojala joutuu yhdeksäntoistavuotiaana Kannaksen suurtaisteluihin venäläisiä vastaan. Kun …
Set the Boy Free
The Smiths -legendan tarina. 1980-luvun merkittävimmän vaihtoehtorock-yhtyeen The Smithsin säveltäjänä ja kitaristina uransa aloittanut Johnny Marr kertoo tarinansa. Lukija pääsee …
Sinisen kuoleman kuva
Kiitetyn historioitsijan esikoisromaani kieltolain aikaisen Viipurin alamaailmastaViipuri, 1920. Kaupunki vilisee kieltolain esiin houkuttelemia salakuljettajia, …
Hattaratuuli
Uudenlainen satukirja tukee lapsen rauhoittumisen ja läsnäolon taitoja. Hyppää ralliauton rattiin ajelemaan kohti satumetsää! Siellä tuulee hattaraa, vietetään riehakkaat synttärit …
Sing Backwards and Weep
Kansainväliseksi bestselleriksi noussut rockmuistelmateos.Mark Lanegan nousi grungebuumin myötä maailmanmaineeseen. Huipullenousua seurasi syöksykierre: huumeriippuvuus, …
Hopeinen tuoli
Matkoja maailman ääriin, ihmeellisiä olentoja ja elämää suurempia taisteluja hyvän ja pahan välillä – kun olet avannut oven Narniaan, mikään ei ole ennallaanPeter, Susan, Edmund ja …
Minä, Armi Maria R.
Säkenöivä romaani kunnianhimosta, yrityselämän kiemuroista ja mahtavasta liikenaisesta Marimekon takana. Marimekon perustaja Armi Ratia oli kuuluisa paitsi tinkimättömästä …