Sökt på: Sökresultat
totalt 585 träffar
Elämän virtaa
Muistoja ja tarinoita menneiltä ajoilta vanhempieni ja isovanhempieni elämästä. Mukana myös muistoja omasta elämästäni lapsuudesta nykypäiviin. Kun synnyin vuonna 1950, oli sodasta …
Pelkään mutta en pakene
Pelkään mutta en pakene on elämän vaellustarina. Putkis on hyvää vauhtia kulkemassa kivisiä polkuja kohti pimeyden laaksoja, mutta kun hän rotkoon laskeutuessaan saa murskaavan …
Minusta tehtiin prinssi
Hyvelän kylässä Porin esikaupunkialueella lapsilla oli 1950-luvulla tilaa seikkailla ja ilmaa hengittää. Isät ahkeroivat palkkatyössä ja pelloilla, äidit hoitivat kodin, lapset, …
Vihasta rakkauteen
Olen -39 syntynyt tekstinikkari. Runoa ja proosaa on syntynyt ja syntyy edelleen. Olen KarjalaisenRunokielenSeuran (Karuse) Runomestari 2002. Julkaissut olen kolme romaania,(Pilot) …
Sointujen sateenkaari
Elämä on sointujen sateenkaari. Välillä lauletaan duurissa ja välillä taas mollissa. Elämä on värien juhlaa: eri kielien, kulttuurien ja mielialojen rikastuttamaa juhlaa. …
Euroopan erämaa
Kun Euroopan unioni kieltää liikennöinnin Suomeen, mitä tapahtuu? Polttoaineet loppuvat, sähköt sammuvat. Pakenevatko kaikki maasta vai onko joillain sitä kuuluisaa suomalaista …
Elämää Pikku-Prinsessana
Runo-satu-värityskirja sisältää tarinaa runomuodossa pienen tai vähän isommankin tytön elämästä (4-12 v.) jossa vahvasti tulee esille empaattisuus, elämän oikeudenmukaisuus sekä …
Sukkaneuvoksen kuukausisukat
12 sukkaparia. Hauskoja kirjoneulemalleja. Jokaiselle kuukaudelle omansa. Tee itsellesi, lahjaksi, muistoksi, muuten vaan. Nauti puikkojen kilinästä ja väreistä ja anna lankojen …
Pieni pala minua
Julkaisin vuosi sitten esikoiskirjani Pieni pala taivasta. Kirjassa purjehdin läpi elämäni suurimman käännekohdan - silloisen aviomieheni yhtäkkisen menetyksen. Kirja kertoi …
Pyrypallon taikaa
Mitä tapahtuu kun kaksi hieman höperöä vanhaa miestä kuulee, että joulupukille on sattunut onnettomuus. Onko vaarassa jopa se, että joulu on peruuntumassa, sillä kuka nyt jakaa …