Sökt på: Sökresultat
totalt 60 träffar
Kirjoituksia 2001-2010
''22.2.2005 tiJoku vauva oli syntynyt niin, että hän oli päästään kiinni toisessa vauvassa, jolla kuitenkin oli alikehittynyt vartalo. Pää möhkälemäisine vartaloineen poistettiin …
Missä piru istui?
Erotarina. Runoja ja tuntemuksia päättyneestä suhteesta.Minä toivoin tällaista elämää, kun olin teiniskitsofrenian värjäämistä punaiseksi, elämän puserot riisuttu aina poisminä …
Pohjalaisia: kuuluisa kansannäytelmä ja sen kiehtovat syntyvaiheet
* Pohjalaisia on kotimaisen näytelmäkirjallisuutemme kestävimpiä ja aatepohjaltaan merkitsevimpiä saavutuksia. - Ajan Suunta 5.12.1936. * Näytelmä on tapahtumiltaan paikallinen, …
Kiirastulia
Kiirastulia runokokoelmassa kipuillaan mielensyövereissä. Pimeän syysmetsän halki kuljetaan valoon, jossa lääkärit ohjaavat hermosolut oikeille radoilleen. Sitä ennen vieraillaan …
Toivoitelmia
Tässä kirjasessa esitellään lukuisia tapoja tarkastella asioita ja erityisesti korostetaan humoristisesti erilaisten perspektiivien roolia maailman ymmärtämisessä joskus piinaavan …
Kalian Tarinat 2
Muinainen taisto, kiertokulku, joka ei lakkaa. Sisarusten välinen taistelu, uudestaan alkaa. Menneisyyden valheet paljastuu. Totuus virheistään taipuu.Tuli, vesi ja tuuli valoon …
Improvisaation askeleet
Tämä Improvisaation askeleet -kirja sisältää opastavia kuvia. Nuotit eivät aina auta sujuvaan soittoon. Helpot ja havainnolliset kuvat johdattavat pianonsoiton kauneimman …
Sodan ja rauhan päiväkirjat
Sodan ja rauhan päiväkirjat -teos sisältää Kemijokivarressa 1918 syntyneen Antti Laurinollin päiväkirjat talvi- ja jatkosodan ajalta. Valoisia sävyjä sota-aikaan tuovat rauhan ajan …