Sökt på: Sökresultat
totalt 165 träffar
Haudatut muistot
Tämä väitöskirja käsittelee kuolemanrituaaleja. Aineistona on luterilaisen Kannaksen ja maailmansotien välisen modernistuvan Suomen vuosikymmenet, jolloin käytiin vaikea …
Kuolleista herännyt
Maiju Lassilan eli Algot Untolan (1868 - 1918) ilmestynyt vallaton romaani rooleista ja rahasta. Johdannon teokseen on kirjoittanut Pertti Karkama.
Kalevala 1862
" --- Lyhennys on tehty taitavalla ja aralla kädellä, niin ettei voi sanoa pois jääneen mitään varsin tärkeää ja kaunista. Kalevalan monin paikoin liika laveasuisuus tässä on pantu …
Työelämän tyhjänpuhujat
Leikki on varhaiskasvatuksen sisältöalue. Arkiset taidot ovat kyvykkyyksiä. Vankila-alue on kampus. Emmekö osaa enää puhua tavallisista asioista ilman mutkikasta tai teennäistä …
Luonnonkirja
Zacharias Topelius kirjoitti rakastetun lukukirjansa herättämään pienessä lukijassa rakkauden tietoon ja tietämiseen. Pedagogisesti esikuvallinen teos etenee tarinoin, runoin, …
Matka ikuiseen kesään
Tom Selänniemi tarkastelee väitöskirjassaan suomalaisturistien etelänmatkailua kulttuuriantropologisesta näkökulmasta. Tutkimus tuo esille myös turistin äänen ja osoittaa, että …
Paratiiseja rakentamassa
Jossakin on vaihtoehto, parempi maailma: menneisyydessä, tulevaisuudessa tai aavan meren tuolla puolen.Paratiiseja rakentamassa kertoo 25 suomalaisen utopiayhteisön tarinan, …
Toinen herääminen
Vuodet 1916-1919 olivat kirjailija Arvid Järnefeltin (1861-1932) elämässä ja Suomen historiassa suuren murroksen aikaa. Vallankumousvuoden keväällä 1917 Järnefelt koki henkisen …
Koirien maailmanhistoria
Miksi monien uskontojen piirissä on suhtauduttu koiriin väheksyvästi? Miten koirat osoittautuivat elintärkeiksi maailmansodissa? Kuinka moni tähtikuvio on nimetty koiran mukaan? …
Thomas Sandholm
Thomas Sandholmin elämäkerta on tarina siitä, millaista on elää kuurona Suomessa.Thomas Sandholm on se silmälasipäinen viittomakielisten uutisten ankkuri, jonka televisiossa …