Sökt på: Sökresultat
totalt 358 träffar
Geografia alkavillen
Maantiedosta tuli 1700-luvulla merkittävä oppiaine kouluissa Ruotsi-Suomessa. Vuosisadan lopulla suosituimmaksi oppikirjaksi vakiintui tunnetun maantieteilijän ja koulumiehen …
Suomen kansankulttuurin kartasto 1.Ain.
Kirjan 84 levikkikarttaa tekevät selkoa mm. Suomen vanhoista peruselinkeinoista, työkaluista, ja -tekniikasta, rakennuksista, huonekaluista, asusteista ja kulkuneuvoista. …
Inkeriläisiä siirtämässä
Esipuhe Pekka Nevalainen Saksan armeijan lähestyessä Leningradia se kohtasi vähemmistökansan, joka eli sodan jaloissa kokien sen kaikki kärsimykset. Kun inkeriläisväestön siirrosta …
Haudatut muistot
Tämä väitöskirja käsittelee kuolemanrituaaleja. Aineistona on luterilaisen Kannaksen ja maailmansotien välisen modernistuvan Suomen vuosikymmenet, jolloin käytiin vaikea …
Myytillisiä tarinoita
Siihen aikaan ei osattukaan iltaisin puhua muusta kuin hiisistä, metsänhaltijoista, tontuista, ennuksista eli kuolleitten kulkemisista, piruista ja muista semmoisista. Näistä …
Kainun kielen grammatikki
Kainun kieli oon yksi Ruijan viidestä viralisesta minoriteettikielestä. Oman kielen statuksen se sai vuona 2005. Enniimitten kieli muistuttaa meänkieltä Ruottissa ja suomen …
Valitut teokset 1
Yli viisisataa Lönnrotin kirjettä, jotka kertovat itsetuntoisesta ja huumorintajuisesta miehestä, tavoitteestaan tietoisesta tutkijasta, eläväisestä ihmisestä, kurinalaisesta …
Kaupunki tapahtumien näyttämönä
Kaupunki tapahtumien näyttämönä tarkastelee modernia kaupunkia erilaisten tapahtumien, näkemisen ja kokemisen näkökulmista. Miten ja miksi kaupungit ovat asettuneet näytille? Miten …
Lainatut, viivatut, tentityt
Ylioppilaat perustivat 1858 yhteisen kirjaston, jota kymmenet opiskelijapolvet ovat sittemmin hyödyntäneet. Toisin kuin maailmalla, suomalaiset yliopisto-opiskelijat ovat saaneet …
Runoilija latomossa
Runoilija latomossa on tutkimus Aaro Hellaakosken Jääpeilistä (1928), joka on paitsi suomalaisen modernistisen runouden edelläkävijä ja klassikko, myös maamme ensimmäinen …
Vaan väkevää olemista
"Olenhan minä monta kertaa kuvannut sen ihanneoloni sinulle. Hiljaisella maaseudulla oma koti, hyvä 'sieluunsulauva' puoliso rinnalla, jota ajatellen ja jonka kanssa eläen sielu …
Kieliä ja kohtaamisia Turun historiassa
Kieliä ja kohtaamisia Turun historiassa johdattaa lukijan Suomen vanhimman kaupungin rikkaaseen kielelliseen historiaan keskiajalta 1900-luvulle asti. Turku on ollut koko …