Sökt på: ebok kuin
totalt 230 träffar
Niin kauan kuin voit rakastaa
Robert Stenmark on 1870-luvun kasvavan ja kansainvälistyvän teollisuuden vaurastama puukauppias, joka arvostaa riippumattomuuttaan yli kaiken. Selvittämättömään perhetaustaan …
Aivan kuin nainen
Nathalie tekee seksityötä elääkseen. Hän on kaunis ja hänen palvelunsa ovat kalliita, sillä hän on tehnyt paljon työtä itsensä ja maineensa eteen. Määrätietoisuus on tärkeä …
Kuin kettu kanalassa
Jonne Suden ja Kiekkopeikkojen kausi C-juniorien sarjassa kallistuu kohti kevättä. Vähitellen selviää, onko palkkiona uurastuksesta paikka mitalitaistossa. Matkassa on monta laskua …
Enemmän kuin yksi lapsi
”Rikoin lakia vain syntymällä.”Shen Yang syntyi 1980-luvulla Kiinan yhden lapsen politiikan julmimpien vuosien aikaan. Koskettavassa muistelmateoksessa hän kertoo omista …
Enemmän kuin puoli taivasta
Maailman väkirikkain maa Kiina modernisoituu nopeasti. Huolimatta huimasta talouskasvusta, länsimaisista vaikutteista ja uudistuksista se pitää yhä voimakkaasti kiinni vahvasta, …
R niin kuin Rakkaus / Suurin seikkailu
R niin kuin RakkausRuusujen lämpimät värit hehkuvat kreivitär Lia Villanin toscanalaisessa linnapuutarhassa. Mutta Lian sydän on kylmä kuin jää. Niin on ollut miehen poismenosta …
Kirurgin vauvahaave / Ääni kuin hyväily
Kirurgin vauvahaaveLasten traumakirurgi Naomi Horton ikävöi omaa vauvaa. Kun takana on epäonnistunut avioliitto, hänen vaihtoehtonsa on: vauva ilman vaaraa särkyneestä sydämestä. …
Slaaptraining voor jongeren op basis van CGT en motiverende gespreksvoering
In dit boek wordt het protocol Slaaptraining voor jongeren uitgelegd. Het protocol is gebaseerd op cognitieve gedragstherapie (CGT) en motiverende gespreksvoering. Het boek is …
Juuret kuin puusta irtaantuvat käärmeet
Runoteos "Juuret kuin puusta irtaantuvat käärmeet"on alku tuntemattomalle ja ylistys vapaudelle.
Vaurastu kuin nainen
On naisten vuoro vaurastua!Elokuussa 2021 ilmestyvä Vaurastu kuin nainen kertoo 12 menestyneen suomalaisen naisen tarinat rikastumisesta. Kirjassa sijoittavat sekatyöläiset, …
KAIKKIALLA NIIN KUIN AINA
Laulutekstejä ja runoja. Eristyksen aika synnyttää sanoja. Kaupungin ja luonnon välissä on sateenkaarimetsä, mielikuvitus kaupunki. Joskus ollaan kaikkialla niin kuin aina. Laulut …
Rakkaudesta elämään: Ei maailmassa kauniimpaa kuin elämä itsessään
Kirjassa on kaikenlaista tekstiä rakkaudesta, elämästä, ajatuksista ja tunteista. Tämän kirjan aloitin kirjoittamaan kun erostani oli kulunut n.2kk. Kirjassa on siis kaikkein …