Sökt på: Sökresultat
totalt 14 träffar
Noidankiro
Vilma Sumelius on asunut puoli vuotta salaperäisessä Hästebäckin kartanossa aivan Raaseporin linnan tuntumassa. Hänen eriskummallinen ystävänsä Domowik ja kartanon ympäristön muut …
Pohjolan porteilla
Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että mikään elämässä ei suju tavallisesti, ei edes seurustelu Aleksin kanssa.Kun peilikuvassa alkaa vilahdella tumma …
Louhen liitto
”Ei me tehty liittoa paholaisen kanssa niin kuin väitettiin. Me tehtiin se itsensä Louhen kanssa.” Roona ei ole kuin muut ysiluokkalaiset tytöt. Roonalla on salaisuuksia. …
Tuonella kulkijat
Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että lomareissu Turkuun muuttuukin ihan toisenlaiseksi matkaksi.Kaupungista ovat mystisesti kadonneet kaikki linnut, …
Loitsun voima
Lone asuu Koutamäen kylässä naapurinaan Katariina-noita ja yliluonnollinen muodonmuuttaja, hevonen nimeltään Musta.Syksyinen arki täyttyy rauhallisista rutiineista. Yläkoulun …
Kalmanväen kestit
Koutamäen kylässä asustava Lone käy tavallisen koulun ohessa noitaopissa naapurin erikoisen Katariinan luona. Siellä hän viettää aikaa myös Mustan kanssa, joka muiden silmissä on …
Koutamäen noita
Lone on omalaatuinen tyttö, jolla on kaksi äitiä, yksi isä ja ihanan rasittava hevoshullu pikkusisko. Lone asuu Koutamäen kylässä, jossa kaikki tuntevat kaikki ja juorut laukkaavat …
Hurmeen maku
Tavanomaiset ihmiset lähettävät viestinsä puhelimella.Kevätjuhlan jälkeen Karin löytää takkinsa taskusta kauniilla käsialalla kirjoitetun viestin salaiselta ihailijalta. Pian …
Kirjokansi
Kirjokansi kumartaa tyylillään romantiikan ajalle ja kansanperinteen tarinoille. Se kertoo turhamaisesta neiti Holmbergistä, joka on keplotellut viehätysvoimallaan tiensä …
Isien paluu
Yhdeksäs luokka on päättymässä ja elämä edessä. Emmalle ja hänen ystävilleen se merkitsee paitsi vapautta myös tutun ja turvallisen loppua.Koulun kevätnäytelmän roolijaossa Emmasta …