Sökt på: Sökresultat
totalt 135 träffar
Satori Pariisissa
Beatklassikko Kerouacin vuonna 1966 ilmestyneessä myöhäiskauden romaanissa quebeciläistaustainen yksinäinen matkamies kulkee Ranskassa etsimässä juuriaan ja sitä kautta myös …
Hei Nostradamus!
Hei Nostradamus! on Couplandia parhaimmillaan. Pieni yhteisö kokee tragedian, julistaa pyhimyksensä, polttomerkitsee demoninsa ja jatkaa elämäänsä. Tarina kulkee neljän kertojan …
Sudet, lampaat ja paimenet
Dekkaristina ja vankilanjohtajana tunnettu Totti Karpela esittäytyy ensi kertaa kokonaisen kirjan verran lyhytproosan kirjoittajana. Juttukokoelmassa tulee kerrotuksi monta …
Repaleiset siivet
Nuori mustalaistyttö pakenee heimonsa ahdistavia sääntöjä ja törmää valkolaisten ennakkoluuloihin. Lastenkodissa ja 70-luvun lopun lappeenrantalaisissa huumeporukoissa Memesa näkee …
Noidan poika
Fantasiaromaani Noita vei mukaansa huimaavaan seikkailuun Ihmemaa Ozin kulissien taa keskelle poliittisia juonitteluja ja suhteiden solmuja. Romaanin jatko-osassa Noidan …
Hiilenmustat aamut
Kaikkien outsidereiden prinssi, Suede-yhtyeen Brett Anderson, kirjoittaa runollisissa muistelmissaan ajasta ennen menestystä. Hiilenmustalla 1970-luvulla eksentristen …
Pillerirannikko
Pillerirannikko on romaani kahdesta työelämän kuluttamasta miehestä, jotka etsivät uutta suuntaa Thaimaassa. Pillerirannikko on tarina toisen tason tyypeistä, jotka valitsevat …
Viimeiset sanat
William S. Burroughs (1914-1997) kirjoitti elämänsä ehtoossa enää vain päiväkirjojaan. Viimeisetsanatsisältää hänen yhdeksän viimeisen elinkuukautensa päiväkirjamerkinnät. …
Uusia muistelmia kuolleesta talosta
Kohtalo heitti Mihail Hodorkovskin, öljy-yhtiö Jukosin pääomistajan ja monimiljardööri-oligarkin poliittiseksi vangiksi, jota Venäjän presidentti piti henkilökohtaisena …