Sökt på: Sökresultat
totalt 18 träffar
Kuinka luoda yrittäjähenkinen valtio
Miten innovointia tukeva byrokratia voi toimia koko yhteiskunnan parhaaksi?Politiikka on palannut digitaalisen talouden ja tiivistyvän suurvaltakilpailun aikakaudella …
Omotenashi
Luotijunat lähtevät ajallaan, ihmiset odottavat hyvässä muodostelmassa junaan pääsyä, päästävät toiset ensin ulos, tervehtivät junassa ystävällisesti, kaikkialla on puhdasta eikä …
Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa
Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa on täysin uudistettu esitys jo 70-vuotiaasta alan perusteoksesta. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran syksyllä 1953, nyt ilmestyvä versio on …
Tien päänä Lahti
Sota ei ole vielä lopussa. Saksalaiset nousevat maihin Hangossa ja Loviisassa. Punaiset käyvät kilpajuoksua aikaa vastaan itään. Antautuminen Lahden edustalla epätoivoisten …
Kun rakastuin saksalaiseen jalkapalloon
Muutin Saksaan ja rakastuin saksalaiseen jalkapalloon. Matkustin ympäri maata pelejä katsomaan ja puhuin ihmisille. Kaikki selvittivät mielellään paikallisen jalkapallon olemusta. …
Ohjaustalous vai näkymätön käsi?
Mikä on kansainvälisen koordinaation tulevaisuus rahapolitiikassa, kansainvälisessä kaupassa ja valuuttakurssi-politiikassa kansainvälisten jännitteiden lisääntyessä? Onko …
Syöpäkertomus
Millaista on saada syöpädiagnoosi? Miten puhua sairaudesta? Mitä sairaalassa ja leikkauksissa oikein tapahtuu? Mitä jälkiä sairaudesta jää?Ullamaija Seppälältä löydetään syöpä. Hän …
Fantastinen floppi
Vuonna 2003 julkaistu pelipuhelin N-Gage oli maailmanlaajuinen tuotelanseeraus. Nokian suunnitelma laajentaa viihdebisnekseen meni kuitenkin pahasti mönkään. N-Gagesta tuli …
Salattu, hävetty, vaiettu
Rikollisuus ja alamaailma, huumeiden tai dopingaineiden käyttö, rasismi, homoseksuaalisuus, abortti, prostituutio ja lastensuojelun ongelmat. Stigmoja tai tabuja kaikki. …
Siidan lait
Miten siidajärjestelmän lait toimivat nykypäivänä käytännössä ja teoriassa?Saamelaiset ovat kautta aikain säädelleet keskinäisiä suhteitaan ja elinkeinojaan omilla laeillaan. …
Kiinan talous
Kiina pyrkii johtavaan asemaan maailmassa vuoteen 2050 mennessä.Kiinan talous -kirja luo katsauksen nyky-Kiinan talouteen. Kirja tarkastelee myös Kiinan tämänhetkisten haasteiden …