Sökt på: Sökresultat
totalt 13 träffar
Kohti Kultaisen Valolinnun Aikaa: Tietoisuuden Laulu Aarteenetsijöille
Aarteemme etsiminen Unien puutarhasta, uinti delfiinien kanssa hyperavaruudessa, leijonalla ratsastaminen aavikon halki Sfinksin ja Suuren Pyramidin salaisuuksien äärelle ja …
Sinisiä unia
Kirjailija ja käsikirjoittaja Nina Honkanen alkoi odottaa esikoistaan ollessaan 18-vuotias, ja kuopuksensa hän sai 42-vuotiaana. Rehellinen kerronta avaa äitiyden iloja ja pelkoja …
Helmiainesta
Tämä pieni kolmeen runoon jaettu kirjanen on sekä nuorille että aikuisille suunnattu kunnianosoitus Tuomaan Tekojen Helmihymnille, joka vastaa näihin neljään tärkeään, ehkä meitä …
Onnelliseksi - seksuaalisuus läpi elämänkaaren
Ihminen on käynyt kuussa, selvittänyt DNA:nsa ja kehittänyt nyhtökauran. Silti emme aina onnistu suhteissamme toisten ihmisten kanssa. Moni meistä muistaa ensimmäisen suudelmansa, …
Rakkaani, Vladimir
Rohkea ja omalakinen romaani rakkaudesta sekä vallanhimosta – ja siitä, mihin kaikkeen ne voivat johtaa.Helmi kirjoittaa vanhalle rakastetulleen, Vladimir "Vova" Putinille, joka …
Pohjakosketus
Takana on pitkä yhteinen elämä, jossa on ollut alusta asti säröjä. Vai onko kohtuullista, että puoliso hallitsee raivokohtauksillaan koko perhettä, päättää mitä toinen laittaa …
Helmiainesta: Kuka Minä Olen?
Tämä pieni kolmeen runoon jaettu kirjanen on sekä nuorille että aikuisille suunnattu kunnianosoitus Tuomaan Tekojen Helmihymnille, joka vastaa näihin neljään tärkeään, ehkä meitä …
Rakkaani, Vladimir
Rohkea ja omalakinen romaani rakkaudesta sekä vallanhimosta – ja siitä, mihin kaikkeen ne voivat johtaaHelmi kirjoittaa vanhalle rakastetulleen, Vladimir "Vova" Putinille, joka …
Helmiainesta
Tämä pieni kolmeen runoon jaettu kirjanen on sekä nuorille että aikuisille suunnattu kunnianosoitus Tuomaan Tekojen Helmihymnille, joka vastaa näihin neljään tärkeään, ehkä meitä …
Sinisiä unia
Nina Honkanen alkoi odottaa esikoistaan 18-vuotiaana ja sai kuopuksensa 42-vuotiaana. Hän on paitsi neljän pojan äiti, myös puoliso, ex-puoliso, anoppi, miniä, käly, täti, mummi, …
Pohjakosketus
Takana on pitkä yhteinen elämä, jossa on ollut alusta asti säröjä. Vai onko kohtuullista, että puoliso hallitsee raivokohtauksillaan koko perhettä, päättää mitä toinen laittaa …