Filter
Teater & Dans
Filter
Kansakunnan kuvastin. Teatteri on hyvä paikka tarkastella modernin Suomen ja suomalaisuuden rakentamista. Tämä teos vie Kansallisteatterin seinien sisäpuolelle ja kertoo …
Kun Lasse Pöysti lähti poikansa Mikin kanssa menetettyyn Karjalaan, poika tarkkaili kaikkea kuin sotahistoriaa. Mutta Lasselle kyseessä olivat lapsuusmuistot ja elämä, johon ei …
Jääkiekon kauhukakara, kosmopoliitti, mestarivalmentaja, kulttuurivaikuttaja, seikkailija ja aikaansa edellä ollut pelin filosofiAlpo Suhonen on poikkeuksellinen huippu-urheilun …
Kristiina Elo on lahtelainen poliisi, joka harrastaa kansantanssia. Kesäisen viikonlopun harjoitusleiri päättyy ikävästi, kun yksi tanssijoista kuolee väkivallan uhrina. Murhaaja …
Sirkuspelle Hermannin elämässä sattuu ja tapahtuu jälleen! Eräänä päivänä Hermanni kohtaa kevätjuhlista kotiin suuntaavan pojan, jolla on mieli maassa. Poika kun on saanut huonon …
Somalialaisen transnaisen historiallinen ja rohkea tarina.Avoin ja rehellinen elämäkerta historian ensimmäisestä julkisesti transnaisena esiintyneestä somalialaisesta, Lola …
Joulukuussa 1939 tanssimisesta tuli rikos. Tavallisista huvittelunhaluisista ihmisistä tehtiin rikollisia, joita sakotettiin ja jopa passitettiin vankilaan. Sotaa käyvän maan …
Hermanni ei ole mikä tahansa mies – hän on ihka oikea sirkuspelle! Ja sirkuspellen elämä ei tietystikään ole ihan tavallista elämää. "Sirkuspelle Hermanni" on kokoelma tarinoita …
Karhut ja ihmiset vapauden vankilassa Kommunismin kaaduttua Itä-Euroopassa poliitikkoja imitoivat, olutta nautiskelevat showkarhut vapautettiin opettelemaan karhumaisia tapoja. …
"Sitten minä kosketin aurinkoa, ja se kirkastui." Kiitetyn ja kiistellyn teatterimiehen hurja ja perinpohjainen elämäkerta. Kotimaista draamaa uudistanut ja julkisuuden …