Filter
Släktforskning, lokalhistoria
Filter
Miltä Kulosaaren kaupunginosa näyttää taiteilijoiden silmin?Helsingin Kulosaari tunnetaan arkkitehtien 1900-luvun alussa perustamana merellisenä huvilayhdyskuntana ja lähetystöjen …
Meripartiolippukunta Turun Tähti-Tyttöjen historiikki on monipuolinen kuvaus lähes satavuotiaan partiolippukunnan vaiheista. Historiikki kertoo partiotyttöjen tarinan alkuaikojen …
Pohjanmaalle perustettiin tietotekniikkayhdistys vuonna 1972. Miten yhdistys on toiminut ja vaikuttanut alueella? Miten se toimii nyt ja tulevaisuudessa?Yhdistyksen toimintaa …
1800-luvun alussa valtaosalla väestöstä oli korkeintaan virsikirja tai katekismus piirongin laatikossa. Kirjojen ympärille alkoi kuitenkin jo muodostua verkostoja, ja pientä mutta …
Jugendlinna Ankan korttelissa, osoitteessa Hietalahdenranta 15, valmistui asuintaloksi vuonna 1904. Rakennuksen suunnitteli arkkitehtuuritoimisto Grahn, Hedman & Wasastjerna, kun …
Suomen tiede-, kulttuuri- ja talouselämään merkittävästi lähes 200 vuoden ajan vaikuttanut Krohnien suku on alun perin lähtöisin Saksasta. Suomeen Krohnit tulivat Pietarista, jonka …
Valloittava matkaopas Kallion värikkäille kaduille. Tiina Tainion taidokkaita kuvia Helsingin itäisen kantakaupungin rakennuksista täydentävät Juhani Styrmanin tarinat alueen …
Kansallismaisemassa Valkeakosken Sääksmäellä on musta rakennus, joka kiehtoo ohikulkevien mielikuvitusta. Mikä on tuo kaksikerroksinen musta hirsitalo, joka muistuttaa …
Seinäjoen vanha Kapernaumi on alunperin rautatieläisten asuttama alue rautatieaseman ja Siipipyörankadun välillä. Suuri osa rautatieläisistä muutti alueelle ruotsinkieliseltä …
Järvenpään Inner Wheel -klubin historiikki kertoo keskiuusimaalaisen naisyhdistyksen 65 vuoden toiminnasta: kokouksista, esitelmistä, retkistä ja juhlista. Se myös dokumentoi ja …